|
01/2012 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * PÄÄKIRJOITUS KORKEASAARI VUONNA 2012
Jukka Salo
Eläintarhan johtaja
1889 perustettu Korkeasaari on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Eläintarhasta on kehittynyt ympäristön-suojelutyöstään tunnettu, aktiivinen ja elämyksellinen luontokeskus. Toiminnan perustana on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ympäristötietoisuuden lisääminen, asiakaslähtöisyys ja eläinten hyvinvointi.
Maapallon uhanalaisten lajien suojelu on jäänyt julkisessa keskustelussa ehkä vähän ilmastohuolien jalkoihin. Ongelmat ovat kuitenkin entiset, eikä elävän luonnon hiljaiselle rapautumiselle ole loppua näkyvissä. Luonnontilaiset elinympäristöt ovat edelleen hupenemassa. Esimerkiksi biopolttoaineiden raaka-aineiden kuten sokeriruo'on lisääntyvä viljely maailmalla vie elintilaa niiltä lajeilta, joiden elinympäristöt perinteinen maatalous on jättänyt rauhaan. Maapallon hidas mutta vääjäämätön lämpeneminen vaikeuttaa lajien selviämistä esimerkiksi koralliriutoilla, ikiroudan alueilla ja vuoristojen sumusademetsissä.
Eläintarhat ovat tunnustettu ja välttämätön lenkki kansainvälisessä elävän luonnon suojelussa. Olemme mukana Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton iucn:n lajiensuojeluohjelmassa, jossa yli 7000 asiantuntijaa seuraa eläin- ja kasvilajien kohtaloita muuttuvassa maailmassa. Valitettavan usein asiantuntijat joutuvat suosittelemaan eläintarhoille uusien tarhausohjelmien perustamista kriittisesti uhanalaisille lajeille, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon luonnosta aivan lähitulevaisuudessa.
Yhteistyössä Euroopan (eaza) ja maailman eläintarhaliiton (waza) kanssa Korkeasaari tarjoaa turvapaikan esimerkiksi amurinleopardille, joita Venäjän ja Kiinan rajametsissä vaeltelee enää kolmisenkymmentä yksilöä. Amazoniatalon suurilla papukaijoilla sinikurkkuaroilla on luonnossa enää parisataa lajitoveria. Odotamme kovasti papukaijojemme varttumista pesäntekokuntoon, jotta saisimme kipeästi kaivattua jälkikasvua näistä upeista linnuista, joiden luontoonpalautusohjelmaan aiomme tulevaisuudessa osallistua.
Täällä Suomessa Korkeasaari auttaa luontoa myös hyvin käytännönläheisesti. Meille toimitetaan vuosittain yli 1000 loukkaantunutta luonnonvaraista eläintä hoitoon. Vuoden 2012 aikana avaamme kokonaan uudistetun eläinhoitolan, jossa pystymme upouusissa tiloissa hoitamaan niin tavallisia vahingoittuneita eläimiä kuin niitä harvinaisempia merikotkia ja saimaannorppia, joita hoitamaan meillä taitojen puolesta ainutlaatuista osaamista. Pystymme myös entistä paremmin antaman apuamme jos pelätty öljyonnettomuus lähivesillämme uhkaa merilinnustoa.
Korkeasaari aloittaa vuonna 2012 uuden kymmenvuotisen toimintaohjelmansa toteuttamisen. Uudella ohjelmalla olemme mukana esimerkiksi Itämeren suojelussa, Helsingin saariston luontohankkeissa, aloitamme uuden Australian alueen suunnittelun ja uudistamme, vanhaa perinteistä Kansanpuistoa kunnioittaen, Korkeasaaren viheralueet ja puistot.
Uusista Korkeasaaren elämyksistä ensimmäisenä avautuu keväällä ravintolan Pukin tuntumassa mahtava Perhospuutarha joka tarjoaa ennennäkemättömän kukkaloiston sekä perhosten että vieraidemme iloksi. Vuonna 2012 Korkeasaaressa vietetään kaupunkiluonnon teemavuotta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Art Meets Ice –kansainvälinen jäänveistokilpailu järjestetään helmikuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna; 4.-5.2. & 11.-12.2.2012. Jo kahdeksatta kertaa järjestettävään tapahtumaan kokoontuu tänä vuonna kilpailemaan jäänveiston ammattilaisia 14 maasta. 36 veistäjän käsissä syntyy 24 jäistä taideteosta. Korkeasaareen eläintarhaan kuljetetaan tapahtumaa varten yli 40 000 kiloa jäätä! Ensimmäisellä viikolla käydään yksilökilpailu, jossa kukin kilpailija veistää taideteoksensa Helsingin 200-vuotisjuhlan teemalla "200 Years Ago". Toisella viikolla parikilpailussa kansainväliset sekajoukkueet veistävät jäätä teemalla "Designed By Nature". Parikilpailussa veistäjät käyttävät työssään kahta suurta jääpalaa. Tapahtumaviikonloppuina Korkeasaaren eläintarha on poikkeuksellisesti avoinna 10.00-19.00. Valmiit veistokset valaistaan lukuisilla värivaloilla. Päivänvalossakin kauniit veistokset saavat uuden elämän kun ilta hämärtyy ja spottivalot hivelevät veistoksia Lippupalvelun ennakkoliput ovat saman hintaisia kuin liput Mustikkamaan portilta. Jokaisesta Lippupalvelusta ennakkoon myydystä lipusta lahjoitetaan 2 € Korkeasaaren luonnonvaraishoitolan toiminnan tukemiseen. Kimppalipusta lahjoituksen osuus on jopa 6 €. Osta siis lippusi ennakkoon ja osallistu samalla rahalla suojeluun!
Tutustu viime vuoden kuvasarjaan. Katsoa myös oheiset videokoosteet viime vuoden tapahtumasta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
TAMMIKUUN TOP-3 KUVAT 1. Kieteishäntäskinkki 2. Kuukauden eläin - ilves 3. Amurintiikeri virikkeen kanssa |
|
| |
 | |
|
|
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
KORKEASAARI KOLMANTENA SUOSITUISSA VAPAA-AJAN KOHTEISSA
Taloustutkimus on julkaissut yhteenvedon vuotuisesta vapaa-ajan keskusten tutkimuksestaan. Korkeasaari sijoittui tutkimuksessa kolmanneksi yleisarvosanaltaan ohittaen mm. Linnanmäen ja Heurekan. Tutkimuksessa arvioitiin kohteita yleisesti kouluarvosanalla 4-10 ja lisäksi muutamien eri ominaisuuksien suhteen. Korkeasaari sai arvosanan 8,22. Monipuolisuus vaikuttaa eniten vapaa-ajankeskuksen valintaan. Myös hintatasoa ja sijaintia pidetään tärkeinä tekijöinä.
METSÄPEURAT TURVALLISESTI VENÄJÄLLE
Korkeasaaren eläintarhan, Ähtärin ja Ranuan eläinpuiston yhteistyössä tehty 12 metsäpeuran siirto Moskovan eläintarhan lisäännyttämiskeskukseen on onnistunut. Venäjän metsäpeurojen villikanta on romahtanut salametsästyksen takia joten Suomen eläintarhan riensivät apuun lahjoituksellaan. Lisäännyttämiskeskus on laaja-alue, jossa eläimet voivat muodostaa laumoja luonnolliseen tapaan. Näiden jälkeläiset voidaan taas vapauttaa luontoon. Siirtoa suunniteltiin yli vuosi eli prosessi on hidas ja pitkä mutta ehkä jo muutaman vuoden päästä Korkeasaaren eläintarhan metsäpeurojen jälkeläiset kulkevat vapaana Itänaapurissamme.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Ilves on ollut perinteisesti Suomessa erämaiden asukki. Ilveskannan kasvaessa ja ihmisasutuksen laajentuessa ilveksiä on alkanut näkyä yhä useammin asutuksen tuntumassa. Etenkin ankarina talvikuukausina nuoria ja nälkäisiä ilveksiä voi ilmaantua pihapiiriin. Ilves ei ole vaarallinen ihmiselle, mutta kotieläimiä se voi napata muun ruuan puutteessa. Ilveksen naapurustossa kotieläimet, mukaan luettuna kissat ja koirat, kannattaakin pitää yön sisällä. Mieluummin ilvekselle maistuu kuitenkin rusakko, fasaani tai kauris.
Ilves oli hävitä maastamme 1900-luvun puolivälissä, mutta rauhoituksen ansiosta ja saaliseläinten runsastuttua ilveskanta on kohonnut voimakkaasti. Viimeisten 15 vuoden aikana kanta on kolminkertaistunut, nyt ilveksiä arvioidaan olevan maassamme noin 2500. Levinneisyys kattaa koko Suomen pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Lue teksti loppuun ja tutustu kuviin...
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
SANKARIT VIIMEISTEN AMURINTIIKEREIDEN SUOJELIJOINA
Andrey Onishenk, Eugeny Stoma ja Alexander Ermakov kuuluvat kolmen miehen tiimi, jotka vaeltavat jäätävän kylmässä ilmastossa Venäjän Kaukoidässä. Tavoitteena turvata 450 viimeisen luonnossa vapaana liikkuvien amurintiikereiden elämä. Miehet ovat jättäneet perheensä 1000 kilometrin päähän Vladivostokiin ja elävät jatkuvassa vaarassa tulla murhatuksi salametsästäjien toimesta. Pelkästään tänä vuonna kolmipäinen tiimi on onnistunut tuomaan oikeiden eteen 37 salametsästäjää. Lue alkuperäinen artikkeli loppuun Express.co.uk:n sivuilta.
MSC-SERTIFIKAATIN VAIKUTUKSIA TUTKITTU – TULOKSET POSITIIVISIA
MSC on riippumaton, voittoa tuottamaton organisaatio, joka ylläpitää sertifiointijärjestelmää kala- ja äyriäistuotteille. MSC:n tavoitteena on vähentää ylikalastusta eli luonnonvarojen kestämätöntä käyttöä. MSC-sertifikaatti pyrkii takaamaan sertifioitujen tuotteiden ekologisuuden asettamiensa ympäristönormien kautta. MSC ( Marine Stewardship Council) –sertifikaatin kriteerien käyttö on tutkimuksen mukaan parantanut kalakantojen ja meriympäristöjen tilaa. Selvitys on ensimmäinen laatuaan ja siinä arvioitiin MSC:n käyttöönoton vaikutuksia kalakantojen muutoksiin ja kalastuksen ympäristövaikutuksiin. Lue WWF-Finlandin artikkeli ja tutustu alkuperäiseen selvitykseen.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Loppiainen päättää joulun pyhät ja tässä vaiheessa heitetään yleensä hyvästit myös joulukuusille. Niistä riittää kuitenkin edelleen iloa monille eläintarhan asukeille kuten kuvan villihevosille Nürnbergissä. Korkeasaaressa kuusenoksilla ovat saaneet herkutella mm. kamelit ja vapitit.
 Tiesithän, että kotia koristanutta kuusta ei pidä nakata nurkan taakse vaan siitä voi hankkiutua eroon ekologisesti. Monilla paikkakunnilla järjestetään erilliskeräyksiä, jolloin kuuset päätyvät hyötykäyttöön, hakkeeksi tai energiajätteeksi. Pääkaupunkiseudulla joulukuuset kerätään jätetyhjennysten yhteydessä. Kuuset voi myös viedä itse maksutta Sortti-asemille tammikuun ajan. Omakotiasukas tietty pilkkoo kuusestaan takkapuita tai hyvää haketta kompostiin. Leppoisaa Loppiaista ja muistakaa - Loppiaisena on päivä kukonaskelta pidempi. Kuva: Nürnberg Zoo
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Uusi vuosi ja uudet kujeet pyörähtävät käyntiin Korkeasaaressakin. Vuoden ensimmäisen kuukausikilpailun aiheet liittyvät tämän vuoden vuositeemaan sekä tammikuun eläimeen, ilvekseen. Osallistujien kesken arvotaan kaksi ilmaislippua Korkeasaaren eläintarhaan. Liput lähetetään voittajille postitse. Onnea kilpailuun!
Testaa ilvestietosi ja voit voittaa palkintoja.
|