Korkeasaaren Pääsiäissaaren koululaiskonferenssi tarjoaa elämyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia Etelä-Suomen koululaisille. Maaliskuussa 2009 Korkeasaari ja ympäristöjärjestö Dodo ry järjestävät tapahtuman, jossa yläkoulun ja lukion oppilaat tekevät hyviä sademetsäuutisia. Ideoita ja ajankohtaista tietoa oppilaat saavat päivän asiantuntijan luennosta. Päivän ohjelma koostuu asiantuntijaluennosta, trooppisten talojen kierroksesta, työpajoista ja loppuseminaarista.
Oppilaat esittelevät työpajoissa tehtyjä sademetsäviestejä vaikuttajille ja julkisuuden henkilöille loppuseminaarissa. Maanantaina 23.3. sarjakuvia, videotietoiskuja ja musiikkiesityksiä arvioivat esimerkiksi kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson, muusikko Jonne von Hertzen ja Idolsista tuttu juontaja Jani Toivonen. Tapahtuman jälkeen toivomme oppilaiden jalkauttavan sademetsäviestejä omiin kouluihinsa.
Vuonna 2008 Pääsiäissaaren koululaiskonferenssi käsitteli uhanalaisten sammakkoeläinten tilannetta. Videossa 5.3.2008 kommentaattorina toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettu, TV-tuottaja Osku Pajamäki kertoo omia mietteitään aiheesta. Päivän aiheena olivat sammakot kaupunkiympäristössä.
Haastattelijana Suvi Sojamo, Dodo ry.
Helsingin kaupunginvaltuutettu, TV-tuottaja Osku Pajamäki toimi kommentaattorina Pääsiäissaaren koululaiskonferenssissa keskiviikkona 5.3.2008. Päivän aiheena olivat sammakot kaupunkiympäristössä.
Haastattelijana Suvi Sojamo, Dodo ry.
Vanhat zoovideot
6.9.2010
Haastattelussa Wedding Crashers
Toisessa Kissojen Yössä 10.9. esiintyvän Wedding Crashersin Petri ja Osku kertovat mietteitään tulevasta keikasta.
Kissojen Yön AMUR-festareilla 3.9. ja 10.9. esiintyvät muusikot pääsivät opastetulle vierailulle Kissalaaksoon. Eläintenhoitaja Juha tarjoili herkkuja eläimille ja hämmästytti artisteja kissafaktoilla. Tule kuulemaan lisää Kissojen Yöhön!
Asiantuntijahaastattelussa- Theresa Knopp Lue lisää »
5.3.2008
Asiantuntijahaastattelussa Jarmo Saarikivi Lue lisää »
3.3.2008
Asiantuntijahaastattelussa Joonas Gustafsson Lue lisää »
Esittely
MARKKINOINTI
Markkinointi vastaa mm. eläintarhan markkinointi-viestinnästä, korkeasaari.fi-verkkopalveluista, yritysyhteistyöstä, Korkeasaaren Teatterin toiminnasta ja myynnin, palvelutuotannon ja informaatiojärjestelmien kehittämisestä.
Markkinointitoimea johtaa markkinointipäällikkö Jannika Joutsenniemi. Markkinoinnissa työskentelee Jannikan lisäksi markkinointisuunnittelija sekä vaihteleva määrä freelancereita erilaisissa markkinointiviestinnän projekteissa sekä tapahtumatuotannoissa. Markkinointi tarjoaa lisäksi työharjoittelumahdollisuuksia mm. markkinoinnin, median ja graafisen alan opiskelijoille.