|
suojelu luonnossa
Kansainvälinen Amur Leopard and Tiger Alliance eli ALTA on amurinleopardin ja amurintiikerin suojelutyöhön aktiivisesti osallistuvien yhteisöjen kattojärjestö. Korkeasaari kutsuttiin jäseneksi keväällä 2006 osoituksena aktiivisesta toiminnasta Amurin kissapetojen suojelutyössä. ALTA:n suojeluprojekteissa ehkäistään salametsästystä ja metsäpaloja sekä maksetaan paikallisille karjanhoitajille ”leopardikorvauksia”. Suojelupartiot tekevät myös asenne- ja ympäristökasvatusta paikallisissa kylissä ja kouluissa.
SALAMETSÄSTYKSEN EHKÄISY
Amurinleopardien, amurintiikereiden ja niiden saaliseläinten salametsästys on vakava uhka kissapetojen säilymiselle. Neljänkymmenen yksilön amurinleopardipopulaatio ei kestä muutamankaan yksilön menetyksiä. Salametsästyksen ehkäisyn päätavoite on pienentää metsästäjien mahdollisuuksia toimia leopardien ja tiikereiden elinalueilla.
Tällä hetkellä amurinleopardin elinalueella työskentelee kolme suojelupartiota. Apuna salametsästäjien jäljittämisessä käytetään saksanpaimenkoiria. ALTA maksaa korvauksia karjanomistajille, joiden kotieläimiä leopardi tai tiikeri on tappanut. Näin menetetyn karjan omistajat saavat korvauksen menetyksestään eikä uhanalaisia leopardeja tai tiikereitä tarvitse metsästää.
METSÄPALOJEN EHKÄISY
Elinympäristön häviäminen on salametsästyksen ohella toinen vakava uhka Amurin kissapedoille. Metsäpalot muuttavat elinympäristön ruohikoksi, jota kissapedot välttävät. ALTA:n selvityksen mukaan jopa 19 % kissapetojen elinalueesta palaa vuosittain ja 46 % ainakin kerran kuudessa vuodessa.
ALTA:n kymmenvuotissuunnitelma palojen ehkäisemiseksi on muuttaa paikallista metsänkulotustapaa ja hankkia palonestovälineistöä. Yksi keinoista on rakentaa puskutraktoreiden avulla valleja, joiden yli tuli ei pääse leviämään
OPETUS JA VALISTUS
ALTA:n metsänvartijat tekevät asennekasvatusta amurinleopardin ja -tiikerin elinalueilla. Tavoitteena on saada paikalliset arvostamaan suuria kissapetojaan. Lasten ja nuorten opettamisella on suuri merkitys asenteiden muuttumiseen. Kouluissa oppilaiden tietämystä vahvistetaan opetuksen lisäksi pelien ja leikkien avulla. Lapsille järjestetään myös suojeluaiheisia piirustuskilpailuja ja kesäleirejä
POPULAATION TARKKAILU
Kissapetopopulaatioiden tarkkailu on yksi suojeluohjelman keskeisimmistä osista. Tarkka ja säännöllinen tiedonsaanti amurinleopardikannan tilasta on välttämätöntä. Perinteisesti leopardeja on laskettu lumijälkilaskentojen avulla noin 2-3 vuoden välein. Nykyään avuksi ovat tulleet myös kamerat. Amurintiikerikanta lasketaan perusteellisesti kymmenvuosittain, lisäksi tehdään vuosittaista seurantaa. |