Vesikko

Vesikot viihtyvät purojen, jokien ja järvien rantaryteiköissä, eivätkä poistu kovin kauas veden ääreltä. Ravintonsa nämä pienet pedot pyydystävät vedestä tai maalta, esimerkiksi pikkunisäkkäät ja sammakot maistuvat vesikolle.

Vesikoita ei ole havaittu Suomessa viime vuosikymmeninä. Vesikko muistuttaa ulkonäöltään Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa minkkiä, joka on levinnyt myös Suomeen. Vesikoilla on valkoista sekä kuononsa alla että leuassaan, mutta minkillä yleensä vain leuassa.

Suojelu

Vesikko oli Suomessa runsaslukuinen 1930-luvulle saakka, jolloin alkoi raju taantuminen. 1940-luvulla laji oli jo lähes kuollut sukupuuttoon ja se rauhoitettiin, mutta vesikot eivät ole lisääntyneet. Pohjoisamerikkalaisella turkistarhoista luontoon levinneellä minkillä on mahdollisesti osuutensa asiaan. Vieraat tulokaslajit voivat syrjäyttää paikallisia eläinlajeja sukupuuton partaalle.

Viimeisin varma havainto suomalaisesta vesikosta on vuodelta 1992 Sotkamosta.

Vesikko kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan, jolla pyritään kasvattamaan elinvoimainen tarhakanta. Suojeluohjelmaa johdetaan Tallinnan eläintarhasta käsin ja vesikoita on palautettu Hiidenmaalle vuodesta 2000. Ennen palautusistutuksen aloittamista saarelta poistettiin kaikki minkit loukuttamalla. Vuoden 2006 loppuun mennessä saarelle oli viety jo noin 300 vesikkoa. Paikalliset asukkaat ovat ottaneet vesikot pääosin myönteisesti vastaan. Luontoonpalautukset jatkuvat ja laajentuvat mahdollisesti myös Saarenmaalle.

Korkeasaaressa

Korkeasaaressa on neljä vesikkoa. Jos et näe vesikkoa ulkotarhassaan, kannattaa kurkistaa ikkunasta pesään, jossa se saattaa nukkua olkien keskellä. Tarhassa vipeltäessään vesikko on vikkelä ja viihtyy koloissa – etenkin talvella se liikkuu salamannopeasti lumen alla käytävissään, josta se ponnahtaa kurkkimaan ulkomaailmaa.

Rauhaisa korpipuro on vesikon suosikkipaikka.