Vikunja

Sirosta ja hennosta olemuksestaan huolimatta vikunja on Etelä-Amerikan kestävimpiä eläimiä. Vikunja pärjää hyvin Andien vuoriston ankarissa oloissa, ruohostoalueella neljän tuhannen metrin korkeudella. Vikunjalla on lämmin hienovillainen karvapeite ja tehokas hapenottokyky, josta on hyötyä ohuessa vuoristoilmassa.

Vikunja käyttää ravinnokseen karkeita vuoristokasveja. Päivisin vikunjat laiduntavat laaksossa ja märehtivät ruokansa vasta illalla. Vikunjat vetäytyvät yöpymään ylös rinteille, josta petojen on vaikeampi löytää niitä. Vikunjalauma on koko ajan valppaana. Vaaran uhatessa vikunjat juoksevat kaulat ojossa pakoon jopa 50 kilometrin tuntivauhtia. Ne voivat myös puolustautua sylkemällä tai potkimalla.

Suojelu

Vikunjakanta romahti hälyttävälle tasolle 1900-luvun puolivälissä, mutta suojelutoimien ansiosta lajilla menee nyt paremmin, eikä sitä enää luokitella uhanalaiseksi. Vikunjanvillaa arvostettiin jo inkojen keskuudessa ja se oli varattu hallitsijoiden ja ylimystön käyttöön. Inkat pyydystivät vikunjoita kerittäväksi ja käyttivät ravinnokseen osan uroksista ja vanhimmista naaraista.

Eurooppalaisten harjoittama metsästys vähensi vikunjakantaa rajusti 1500-luvulta lähtien. Laji rauhoitettiin 1800-luvulla, mutta määräystä ei noudatettu. 1900-luvun puolivälissä vikunjoiden määrä romahti vuosikymmenessä 400 000 yksilöstä 6000 yksilöön. Luonnonsuojelujärjestöt puuttuivat tilanteeseen, vikunja rauhoitettiin toistamiseen ja vikunjatuotteiden kauppa kiellettiin, jolloin lajin määrä lähti jälleen kasvuun.

Vikunjan villa on eläinmaailman hienointa.

Uhkia on kuitenkin jälleen ilmassa: ilmastonmuutos, salametsästys ja vuoristoalueilla niukasta ravinnosta kilpailevat lammaslaumat sekä risteytyminen kesyjen alpakoiden kanssa. Vikunjanvillaa tuotetaan nykyään taas kestävästi, inkojen hengessä.

Korkeasaaressa

Vikunjoita on Korkeasaaressa kolme: vuosina 2010 ja 2013 syntyneet naaraat sekä vuonna 2013 syntynyt uros. Toistaiseksi uros on vielä joukon pienikokoisin. Vikunjoiden kanssa samassa tarhassa asuvat marat, jotka ovat myös kotoisin Etelä-Amerikasta.

Sekä vikunjat että marat ovat uusia lajeja Korkeasaaressa, ensimmäiset yksilöt saapuivat vuonna 2013. Alkuun uteliaat ja reviiritietoiset vikunjat hätistelivät arkoja maroja piilopaikkoihinsa, mutta nyt lajit laiduntavat jo vieri vieressä. Kesällä 2015 avattiin tarhapolku, jota pitkin eläintarhan kävijät pääsevät ohjatusti samaan tilaan näiden eläinten kanssa. Tarhapolku on avoinna kesäkuukausina.