KORKEASAARI KANSANPUISTONA 125V
Korkeasaaresta oli tullut kaupunkilaisten suosittu retkeilykohde jo 1800-luvun alkupuolella. Saaressa retkeiltiin, pestiin pyykkiä ja lähikaupungin asukkaat hakivat sen lähteistä hyvää juomavettä. Krimin sodan aikaan 1855 saari suljettiin, otettiin sotilaskäyttöön ja sinne perustettiin ruutivarasto. Pitkien neuvottelujen ja lehtikirjoittelun jälkeen saari palautettiin helsinkiläisten käyttöön kymmenen vuoden kuluttua. Myös keisari Aleksanteri II:n Helsingin vierailun oletetaan vaikuttaneen ratkaisuun.
Saaristoliikenne Ellan ja Aallotar -höyrylaivoilla alkoi 1865 ja se lisäsi entisestään Korkeasaaren suosiota retkeilypaikkana. Saaren houkuttimiin kuuluivat myös oluttupa ja tanssit nurmikentillä. Krouvari Nikolajef sai ensiksi oikeuden pitää saaressa ravintolaa. Hän laajensi pian toimintaansa hankkimalla huvittelua varten myös karusellin, keilaradan, tanssilavan, keinuja ja biljardipelin.
Huvittelu tahtoi kuitenkin ryöstäytyä käsistä. Väkijuomia kului ja etenkin kesäsunnuntaisin järjestyksenpitoon tarvittiin kahden poliisin lisäksi myös sotilaita. Jotta saaren ’epämääräistä mainetta’ saataisiin rauhoitettua, kaupunki tarjosi koko aluetta vuokrattavaksi Helsingin Anniskeluyhtiölle v. 1883. Yhtiö käytti anniskelupaikkojensa voittovaroja kaupungin työväestön sivistämiseen ja raitistamiseen.
Yhtiö muokkasi saaresta kansanpuiston rakentamalla laiturit, keilaradan, pesutuvan, näköala- ja odotuspaviljongit, käymälän ja uimahuoneita. Karulle saarelle kuljetettiin paljon multaa istutuksia varten. Retkeilijöille tehtiin teitä ja polkuja, ja veneilijöille rakennettiin useita pikkulaitureita. Maastoon pystytettiin myös arinoita nuotion tekoa ja kahvinkeittoa varten. Uuden ravintolan suunnittelijaksi kutsuttiin aikansa maineikas arkkitehti Theodor Höjer.
Vuoden 1884 Hufvudstadsbladet kuvaa Korkeasaaren kesäidylliä: Joka puolella saaren rannoilla liikkuivat iloiset paljasjalkaiset lapset, osa heitti voileipiä, osa kalasti salakoita ja osa uitti kaarnalaivoja. Perheenäidit puuhailivat eväiden kanssa ja isän vahtiessa kahvin kiehumista nuotiolla. ”Vihdoin Helsingin työväen luokka on saanut jotakin kauan kaipaamaansa, paikan, jossa se pakottomasti ja miellyttävästi saattaa perheen ja ystävien parissa viettää vapaita hetkiään kesän kauniina päivinä.”, julistaa kirjoittaja. Artikkelin lopuksi hän toteaa Korkeasaaren muuttuneen todella eduksi kaupungille ja sen työväenluokalle ja toivottavasti kannattavaksi myös Anniskeluyhtiölle.
