Emu on afrikkalaisen strutsin jälkeen maailman toiseksi suurin lintu. Hapsuisen höyhenpeitteen alle piiloon jäävät 20-senttiset siivet, joita emu ei käytä lentämiseen. Emun suurin valtti ovat voimakkaat jalat, joiden avulla se pystyy pinkomaan lähes 50 kilometrin tuntinopeutta.

Emunaaraan ääni muistuttaa bongorumpua. Koiras sähisee ja röhkii.

Emut vaeltelevat pieninä laumoina Australian ruohostomailla. Ravinnon suhteen emu on herkkusuu – nuoret versot, kukat ja hedelmät maistuvat, ei kuiva heinä tai täysikokoiset lehdet. Pesimäaikaan parvet hajoavat ja pariskunta valtaa itselleen reviirin, jolta muut lajitoverit ajetaan pois. Naaraan munittua maassa olevaan pesään koiras ryhtyy hautomaan. Naaras ei osallistu haudontaan eikä poikasten hoitoon, vaan voi pariutua vielä toisenkin koiraan kanssa. Koiras hoitaa poikaset noin puolen vuoden ikäisiksi.

Emulla on kolme varvasta, strutsilla vain kaksi.

Suojelu

Aikoinaan emulajeja oli useampia. Sekä Australian mantereella että läheisillä Kuningas- ja Kengurusaarilla oli kussakin oma lajinsa, mutta siirtolaisten saavuttua emut tuhottiin nopeasti sukupuuttoon kaikkialta muualta paitsi mantereelta. Mantereen lajikin oli vähällä hävitä vainon ja metsästyksen vuoksi. Emujen pelättiin syövän lampaiden ruohon. Nykyisin laji on täysin rauhoitettu ja sen säilyminen on turvattu – se on Australian kansallislintu. Laji luokitellaan tällä hetkellä elinvoimaiseksi.

Korkeasaaressa

Korkeasaaressa emut ja kengurut ovat elelleet samassa tarhassa jo vuosia. Nykyiset emut Xara ja Xantippa ovat kuoriutuneet vuonna 2005 ja saapuneet tsekkiläisestä eläintarhasta. Ne ovat naaraita ja munivat silloin tällöin, mutta koska koirasseuraa ei ole, munat eivät hedelmöity eikä niistä näin ollen kuoriudu poikasia. Emun munia voidaan käyttää esimerkiksi saukkojen virikkeinä – aikansa munalla leikittyään saukko saa kuoren rikki ja pääsee samalla herkuttelemaan ravitsevalla aterialla.