Huulipekari

Pekarit ovat sikojen pienikokoisia amerikkalaisia sukulaisia. Huulipekari, kuten muutkin pekarit, on aikuisena väriltään tummanharmaanruskea. Sen kärsän sivuilla on vaalea alue, joka muistuttaa ylähuulta – siitä laji on saanut nimensä. Selässä ja niskassa sillä on pidemmistä karvoista muodostunut selkäharja, jonka se pörhistää ollessaan jännittynyt. Häntä on hyvin lyhyt, muutaman sentin pituinen.

Huulipekarit elävät isoissa laumoissa, joissa on yhtä urosta kohden muutama naaras. Laumat liikkuvat laajoilla alueilla ravinnon ja juomaveden perässä. Reviiriä merkitään hajumerkein ja ulostekasoin. Sulamattomat siemenet leviävät ulostekasojen mukana ja edistävät metsän uudistumista. Pekarit ovat aktiivisimmillaan aamulla ja illalla, päivän kuumimman ajan ne yleensä lepäävät. Kuutamoisina öinä ne saattavat olla liikkeellä yöaikaankin. Sikojen tavoin pekaritkin rypevät ja kylpevät mielellään mudassa.

Ollessaan jännittynyt pekari pörhistää selkäharjansa pitkät karvat.

Suojelu

Huulipekari luokitellaan vaarantuneeksi ja kannan määrä on laskeva. Huulipekarilla on laaja levinneisyys Etelä- ja Väli-Amerikassa. Laji on kuitenkin hävinnyt sukupuuttoon monilta alueilta, ja ilman ihmisen apua pekarien paluuta näille alueille pidetään mahdottomana. Elinympäristön raivaus laidunmaaksi sekä asutuksen tieltä ja metsätalouden tarpeisiin on lajille vakava uhka.

Brasiliassa huulipekarien määrä on romahtanut kolmanneksen viimeisten 20 vuoden aikana.

Laji kuuluu CITES-sopimuksen II-liitteeseen, eli lajilla ja sen osilla käytävä kauppa on tarkoin säädeltyä. Toistaiseksi Peru on ainoa maa, joka sallii pekarinnahan viennin rajoitetusti. Kuitenkin myös Boliviassa ja Argentiinassa suunnitellaan pekarinnahkakaupan osittaista sallimista. Pekarin elinalueella lajia tarhataan myös jonkin verran lihan vuoksi.

Korkeasaaressa

Korkeasaaressa asuu kolme huulipekaria: vuonna 2016 syntynyt uros Jacky Jack ja kaksi vuonna 2018 syntynyttä naarasta, joille valittiin yleisön ehdotuksien joukosta nimet Lily ja Lupita. Hämärätalon vieressä sijaitseva tarha remontoitiin pekareille, ja ne pääsivät muuttamaan sinne alkukesästä 2020. Ulkotarhan lisäksi pekareilla on käytössään lämpölampuin varusteltu sisätila, jossa ne viihtyvät viileämmällä säällä, ja jossa ne voi myös nähdä.