Viidakkomattopyton

Australian koillis- ja itäosista sekä Papua-Uusi-Guineasta kotoisin oleva mattopyton voi aikuisena saavuttaa yli kahden metrin pituuden. Naaras munii puun koloon ja voi hautoa munia kietoutumalla niiden ympärille ja tuottamalla lämpöä lihasliikkeillään.

Mattopyton jaetaan useaksi alalajiksi, jotka poikkeavat väritykseltään ja kooltaan paljonkin toisistaan. Näistä viidakkomattopyton on väritykseltään mustakeltainen ja kooltaan alalajeista pienimpiä.

Mattopyton on liikkeellä lähinnä öisin. Ravinnokseen se pyydystää pikkunisäkkäitä, lintuja ja liskoja. Päivisin mattopytonit lepäilevät yleensä puissa tai puunkoloissa. Mieluinen lepopaikka on myös oksanhaarukka aurinkoisella paikalla.

Suojelu

Lajina mattopyton luokitellaan elinvoimaiseksi, mutta sen kanta on laskeva. Osa sen alalajeista on kuitenkin luokiteltu paikallisesti uhanalaiseksi, ja niitä uhkaa elinympäristöjen tuhoutuminen etenkin asutuksen ja teiden rakentamisen vuoksi. Mattopytoneita on kerätty luonnosta myös lemmikiksi, mutta nykyisin ainoastaan Indonesia sallii käytännön. Laji kuuluu CITES-sopimuksen II-liitteeseen eli sen kuljettaminen eri maiden välillä vaatii vientiluvan.

Korkeasaaressa

Korkeasaaren Africasia-talon sademetsäpuolella asustaa kellertävän värinen viidakkomattopyton. Se on naaras ja saapui Korkeasaareen vuonna 2011. Pyton ruokitaan noin kerran kuukaudessa. Ruskeampi mattopyton (Morelia spilota variegata) kuoli kesällä 2020 noin 22-vuotiaana.