Neonsinisilmä

Kultasinisilmä on kotoisin Papuan alueelta Indonesiasta. Se elää kirkkaissa mutta tummansävyisissä, hitaasti virtaavissa vesissä. Neonsinisilmä oli aikaisemmin yleinen elinalueillaan, mutta nykysin se on erittäin uhanalainen, ja sitä tavaraan vain kahdella Ikewa-joen metsäisellä alueella. Sinisilmät elävät parvissa ja ovat läheistä sukua revontulikaloille.

Sinisilmillä on kaksi selkäevää, jotka ovat täysikasvuisilla koirailla usein pitkät ja näyttävät. Kultasinisilmän vatsa ja rintaevät ovat kirkkaan keltaiset. Silmien iirikset ovat kirkkaan siniset, josta sinisilmät ovatkin saaneet nimensä.

Suojelu

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee neonsinisilmän erittäin uhanalaiseksi, ja sen kanta on taantuva. Lajin suojelemiseksi tarvittaisiin lisää tietoa populaatioiden tilasta sekä levinneidyysestä.

Neonsinisilmän elinalueita on tuhonnut 1990-luvulla toiminut kulta- ja kuparikaivosteollisuus. Myös nykyisin luonnon raivaus asuinalueiksi sekä palmuöljyn tuotantoa varten ovat uhkia neonsinisilmille. Alueella on myös vieraslajeja, jotka voivat heikentää neonsinisilmien elinmahdollisuuksia.

Lemmikkikaupan ei katsota uhkaavan lajia, sillä myytävät neonsinisilmät ovat akvaarioissa kasvatettuja.
Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestö EAZA käynnisti vuonna 2020 meriluonnon suojeluun ja kalakantojen kestävään käyttöön liittyvän kaksivuotisen Which Fish -kampanjan, jossa myös Korkeasaari oli mukana.

Korkeasaaressa

Korkeasaareen saapui parvi neonsinisilmiä vuonna 2021. Ne asuvat Amazonia-talossa sijaitsevassa akvaariossa.