Pesukarhu

Mustasta kasvokuviostaan tunnettu pesukarhu on sopeutumiskykyinen eläin sekä elinympäristönsä että ravintonsa suhteen. Se liikkuu yleensä hämärän aikaan tai yöllä. Ravinnoksi kelpaavat esimerkiksi hedelmät ja pähkinät, hyönteiset ja pikkunisäkkäät, tai ihmisten roskikseen hylkäämät ruuantähteet.

Pesukarhut eivät varsinaisesti pese ruokaansa, ne lähinnä pyörittelevät ja tunnustelevat ruokaa etutassuissaan.

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva pesukarhu on levinnyt turkiskasvatuksen takia myös Eurooppaan ja Aasiaan. Talven lumisimpaan aikaan pesukarhut vetäytyvät maakoloonsa tai puun onkaloon lepäämään, vaikkei laji varsinaisesti talviunta nukukaan.

Suojelu

Pesukarhu ei ole uhanalainen ja sen luonnonkanta kasvaa, vaikka sitä metsästetään Yhdysvalloissa laajalti. Lajia pidetään viljelystuholaisena ja taudinlevittäjänä, mutta toisaalta sen turkista arvostetaan. Pesukarhu viihtyy hyvin myös kaupunkiympäristössä ja hyötyy tällä tavoin ihmisestä.

Pesukarhuja pidetään joskus lemmikkeinä, mutta aikuiseksi vartuttuaan niistä tulee hankalia kotieläimiä, joista helposti luovutaan. Hollannissa toimiva AAP-säätiö on koonnut kaduilta tai huonoista olosuhteista entisiä lemmikkipesukarhuja, mistä myös Korkeasaaren pesukarhut ovat peräisin.

Korkeasaaressa

Korkeasaaressa elää kaksi urospesukarhua. Toinen on entinen keskieurooppalaisten ”kesäkissa”, joka on hylätty lemmikin kasvettua liian suureksi ja vaikeasti hoidettavaksi. Toinen pesukarhu on vuonna 2016 syntynyt entinen lemmikki Suomesta, joka luovutettiin Korkeasaareen pitovaikeuksien vuoksi. Pesukarhujen tuonti Suomeen ei ole sallittua, sillä laji luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi.

Tarhassaan pesukarhuilla on paljon puuhailtavaa: erilaisia virikeleluja, kiipeilypuita, piilopaikkoja ja etsittävää ravintoa. Parhaiten herkkusuut ovat liikkeellä ruokinta-aikoina, etenkin porukan ahmatti. Talven pesukarhut nukkuvat sisätiloissaan ja lähtevät liikkeelle kevätauringon houkuttelemana.