Punaniskakengurut ovat keskikokoisia kenguruita, entiseltä nimeltään punaniskavallabeja. Laji elää ruohosto- ja pensaikkomailla sekä vuoristoalueilla. Ne eivät säikähdä viileää ilmastoa, sillä talvella niiden elinalueilla lämpötila voi laskea lähelle nollaa.

Poikanen painaa vain 0,3 grammaa syntyessään. Se ryömii emonsa pussiin, jossa se saa nisistä maitoa ravinnokseen. Poikanen viettää pussissa noin yhdeksän kuukautta ja muuttuu itsenäisemmäksi vähitellen, kunnes jättää pussin kokonaan.

Punaniskakenguru loikkaa pituutta noin 3 metriä, mutta korkeutta vain puolisen metriä.

Suojelu

Jotkut kengurulajit ovat kärsineet ihmisen mukana Australiaan tulleista petolajeista, karjasta ja kaniineista. Kenguruita on myös vainottu vahinkoeläiminä ja metsästetty lihan vuoksi. Osa kenguruista harvinaistui tai hävisi, mutta nykyään kengurulajien tilanne on melko turvattu.

Punaniskakenguru on runsaslukuinen Australian mantereen itäpuolella aina Tasmaniaan saakka. Eläintarhoissa se on opetuksellisesti tärkeä esimerkki pussieläimistä, ja karaistuneena ja melko pienikokoisena lajina sopii herkempiä sukulaisiaan paremmin Korkeasaaren olosuhteisiin.

Korkeasaaressa

Korkeasaaressa kengurut ja emut ovat elelleet samassa tarhassa jo vuosia. Tarhassa on kymmenkunta kengurua. Poikasia syntyy muutamia joka vuosi, joten emon pussista kurkistava pienen kengurunpoikasen pää ei ole harvinainen näky. Jokaisella kengurulla on värillinen korvamerkki, jonka avulla eläintenhoitajat voivat tunnistaa eläimet yksilöllisesti.

Vain kengurunaaraalla on pussi – se on poikasta varten.

Kesällä 2015 avattiin suosittu Kengurukuja, jota pitkin yleisö pääsee kävelemään kengurutarhan lävitse. Kengurukuja on avoinna kesäkuukausina ennalta ilmoitettuina aikoina. Talven lumisen ja kylmän ajan kengurut viettävät sisätiloissa, jossa ne ovat nähtävillä ikkunan lävitse. Aurinkoisina kevätpäivinä niiden voi nähdä kurkistelevan uteliaina seinän vierillä.