Viirupöllö Viirupöllö on pohjoisen havumetsävyöhykkeen laji, jonka levinneisyysalue ulottuu Norjasta Japaniin. Tärkein pesimisalueen pohjoisrajaa määräävistä tekijöistä on ravinnon saatavuus talvella, sillä viirupöllö ei ole sopeutunut sukeltamaan myyriä syvästä hangesta eikä vaeltamaan ravintopulan ajaksi pois pesimisalueeltaan Viirupöllön pesäpaikka on perinteisesti ollut savupiippukelo jylhän ikikuusikon ja risuisen rämeen rajamaastossa. Nykymetsissämme niin viirupöllön pökkelöt kuin ikikuusikot ovat harvinaisuuksia, mutta viirupöllö sen sijaan on paikoin jopa yleinen. Kelopuiden ja pökkelöiden puuttuessa viirupöllö voi pesiä myös vanhassa haukanpesässä. Pesimisaikaisesta ravinnosta suurin osa on pikkunisäkkäitä, ja pesinnän aloittaminen ja pesyekoko määräytyvät täysin saatavilla olevan pikkunisäkäsravinnon mukaan. Viirupöllö on paikkalintu eikä vaella myyrien katovuosinakaan, vaan luopuu tällöin pesinnästä kokonaan. Vuosien väliset erot pesinnän aloittajien määrissä voivat olla kymmenkertaiset. Etenkin naaras voi hyökätä pesää ja maastossa liikkuvia poikasia liian lähelle tullutta mahdollista uhkaajaa vastaan hyvinkin aggressiivisesti. Suojelu Viirupöllö on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti luokiteltu elinvoimaiseksi lajiksi. Viirupöllöreviireille ripustettiin Suomessa 1950-luvun lopulla isoja pönttöjä, jonka myötä on selvinnyt, että laji ei ole vaatelias pesimisympäristönsä suhteen. Sille kelpaavat niin ikikuusikot, kaskikoivikot, hakkuuraiskioiden säästöpuut kuin maalaistalojen pihapiiritkin, jos vain sopiva pesäpaikka on tarjolla. Suomessa olosuhteet ovat olleet viirupöllölle hyvät, niin ravinnon ja pesäpaikkojen tarjonnan kuin kilpailijoiden ja saalistajien puuttumisen vuoksi. Tiheimmillään kanta on vanhimmalla pöntötysalueella Kanta-Hämeessä. Keski-Euroopassa viirupöllöjä on metsästetty ihmisen toimesta, jonka vuoksi 1920-luvulla laji hävisi Baijerin alueen metsistä kokonaan. Laji kaipaakin paikoittain kannanvahvistuksia, jonka vuoksi luontoonpalautuksia on tehty eurooppalaisten eläintarhojen toimesta Itävallassa 1970-luvulta lähtien. Mikäli pöllöyksilö aiotaan palauttaa luontoon, on sen alalaji tiedettävä – tähän tarvitaan välillä avuksi geneettistä testausta. Viirupöllö otettiin vuonna 2023 mukaan eläintarhojen yhteiseen suojeluohjelmaan (EEP), johon myös Korkeasaaren pöllöt kuuluvat. Suojeluohjelman yhtenä tarkoituksena on mahdollistaa luontoonpalautukset Euroopassa jatkossakin. Laji on suojeltu myös kansainvälistä eläinkauppaa rajoittavalla CITES-sopimuksella, jossa se kuuluu liitteeseen II eli sen kuljettamiseksi eri maiden välillä vaaditaan vientilupa. Korkeasaaressa Korkeasaaren viirupöllö asuu Korpi-alueella metsäpeurojen vieressä. Se on syntynyt vuonna 1998 Tallinnan eläintarhassa. Korkeasaaressa on ollut vuosien varrella myös viirupöllöjen onnistuneita pesintöjä.
