Kurre ja yllätysmuna

kurre

Kurre ja yllätysmuna

Aamun vaalea usva verhosi maisemaa, jonne Kurre-orava kurkisti pesästään tuuhean kuusen latvasta. Naapuripuusta kuului tuttu talitintin ”ti-tyy-ti-tyy-ti-tyy”. Siihen sekoittui muitakin lintujen ääniä, joita Kurre ei muistanut ennen kuulleensa. Kevättuulet olivat tuoneet muuttolintuja Korkeasaareen. Kurren viiksikarvat tutisivat innostuksesta, kun se kipaisi kynnet rapisten kuusenrunkoa alas. Mitähän tämä päivä toisi tullessaan?

Äkisti Kurre pysähtyi: kuusen juurella oli muna. Aika iso, vaalea linnunmuna, ihan yksikseen. Kurre nuuhki sitä, mutta se ei tuoksunut mitenkään erityiselle. Kurre painoi korvansa kuorta vasten, ja sisältä kuului vieno koputus: ”Kop-kop!” Sisällä oli joku! Kurre tuijotti munaa. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Aamu oli viileä, joten Kurre kantoi munan omaan pesäänsä ja peitteli sen lämpimiin sammaliin, ettei hän, joka munan sisällä oli, paleltuisi. ”Oravan muna sinä et ole, se on ihan varma, mutta odotahan tässä, niin etsin sinulle kodin,” sanoi Kurre munalle ja viiletti jo seuraavassa silmänräpäyksessä kohti Borealia-taloa.

Borealia nro. 30

Kurre livahti Borealia-taloon, jossa puro solisi iloisesti. Tänne kevät tuli etuajassa ja koivun lehdet avautuivat ensimmäisenä. Tämä olisi hyvä koti munalle, tai siis hänelle, joka kuoriutuisi munasta. Tänään talossa oli selvästi jotain jännittävää tekeillä: pitkäjalkaiset linnut pyrähtelivät ja keikistelivät ja ajoivat toisiaan takaa. Kurrea moisen hässäkän katselu oikein pyörrytti. ”Sssuokukoilla on sssoidinmenot”, kuiskasi tumma rantakäärme lasin takaa ja Kurre höristi korviaan. ”Katssso miten kaikki kaulukssselliset puolussstavat maata jalkojensssa alla. Ssse tekee vaikutuksssen sssomiin sssuokukkotyttöihin. Sssama sssekoilu joka kevät!” Käärme kiersi itsensä siistille kerälle ja sulki silmänsä. Olikohan tässä talossa liikaa vauhtia pienelle poikaselle? Kurre päätti tarkistaa, olisiko Africasia-talo sittenkin rauhallisempi asuinpaikka.

Africasia nro. 14

Africasia-talon ovet aukenivat ja sademetsän kosteus hönkäisi pienen oravan yli. Talossa asuva valkoinen lintu suki höyheniään ylhäällä lehvästön seassa, kun Kurre kiipesi köynnöstä pitkin juttusille sen kanssa. ”Hyvää huomenta! Etsin löytömunalle uutta kotia, täällä olisi mukavan lämmintä sille!” ”Huomenta Kurre! Kenen muna se on?” kysyi valkoinen lintu. Kurre pudisti päätään, sillä muna ei ollut kertonut kotiaan. ”Se voi olla harvinainen muna”, valkoinen lintu innostui. ”Jos se olisi meidän balinkottaraisten muna, olisi se suuri uutinen! Meitä on niin vähän maailmalla. Tässä talossa asuu vain poikamieskottaraisia, emmekä me muni taikka haudo. Sinun pitää löytää joku joka osaa hautoa.” ”Mistä minä hautojan löydän?” suri Kurre. Balinkottaraisella oli loistoajatus: ”Kokeilitko jo Kanalasta? Olet ehkä kuullut sanonnan, että vartioi kuin kanaemo poikasiaan? Kana on siis ainakin hyvä emo!” Ja niin Kurre kiiruhti suoraan Kanalaan.

Kanala nro. 17

”Kuk-ko-kie-kuuuu!” Kanalassa oli täysi aamutohina käynnissä ja kanat säpsähtivät Kurren loikatessa niiden keskelle. Ryhdikäs kukko marssi Kurren eteen punainen heltta heiluen. ”Mikäs oravan tänne tuo, et kai ole munavarkaissa?” Kurre myönsi, että asia koski munaa. ”A-haaa!” kiekaisi kukko ja pinkaisi nokka edellä kohti Kurrea, joka hypähti kaiteelle ja jatkoi: ”Löysin kuusen alta munan, joka oli vaalea ja aika iso, tämän kokoinen…” Kurre levitti tassunsa kokoa arvioiden. Kukko kallisti päätään: ”Sehän on melkein kuin suuri kananmuna. Vaan kautta punaisen helttani, tästä kanalasta ei puutu yhtäkään munaa, sillä täällä vartioin minä! Ja täällä haudomme vain kunniallisia kananmunia!” Se kiekaisi vielä varmuudeksi lujaa: ”KUK-ko-KIE-kuuuu!” ja jatkoi sitten: ”Kysypä naapurin emuilta munasta!” Kukko jäi tomerana kuopsuttamaan hiekkaan livahtanutta matoa, kun Kurre kiipesi katolle tähystämään emuja. Ehkä emuilta oli muna hukassa?

Kenguru & emu nro. 18

Viereisellä pihalla Kurre kohtasi pienen kengurun, joka pureskeli pajunoksia aamupalaksi, mutta emuja ei näkynyt missään. ”Ovatkohan emut kotona?” tiedusteli Kurre. ”Sen kyllä huomaa kun ne valtavankokoiset koipeliinit ovat paikalla ja juoksevat meidät melkein kumoon!” vingahti kenguru. Kurre jatkoi tiedustelua: ”Tiedätkö munivatko emut isoja vaaleita munia?” Kenguru lopetti pajunoksan pureskelun: ”Vaaleita? Ehei, niiden munat ovat tummanvihreitä. Ja VALTAVIA! Niin isoja, että sinäkin mahtuisit melkein emun munan sisälle!” Kurre yritti kuvitella olevansa valtavassa tummanvihreässä munassa. Ja muisti taas hänet, joka asui mysteerimunan sisällä ja Kurren omassa sammalpesässä. Kenguru nielaisi viimeisetkin pajunoksan rippeet ja vinkaisi: ”Välillä täällä näkyy riikinkukkojen munia, ne eivät ole niin isoja ja vihreitä. Munivat minne sattuu kaiken kesää ja popsivat herkut meidän ruokakupeista!” Riikinkukot, tietysti, miksei Kurre ollut aiemmin tajunnut. Sen täytyi olla riikinkukon muna! Missä riikinkukot olivat nyt?

Riikinkukko nro. 29

Korkeasaaren riikinkukot olivat Kurrelle tuttuja. Ne tepastelivat kesäisin ympäriinsä etsimässä ruokaa. Talven ne viettivät omassa lämpimässä talvitalossaan ja sinne Kurre nyt ensiksi suunnisti. ”Jiii-aaaa, Kurreko se siinä!” huusi yksi sinikaulaisista riikinkukoista. ”Tröööt!” töristeli ruskea riikinkukko. Ja äkkiä kaikki lähistön riikinkukot huusivat yhtä aikaa niin lujaa, että Kurre joutui peittämään korvansa. ”TRÖÖÖÖT-JJJIIII-JJJAAAA!” Yksi kukoista esitteli pitkiä värikkäitä sulkiaan. Kurre otti tassut korviltaan ja kysyi: ”Onko teiltä kadoksissa yksi muna?” ”Tröööt, muna? Ei vielä ole munien aika, näin keväällä vasta katsellaan sopivaa kumppania”, kiekaisi ruskea riikinkukko. ”Mitä kovempi ääni, sitä ihanampi kukko!” Ja samassa kaikki lähistön kukot alkoivat kiljua: ”JIIII-JAAA-JIII-JAAAAA!” Kurre pisti tassut korvilleen ja perääntyi pöllötarhan luokse. ”Krhöm”, kuului puun latvasta lapinpöllön karhea ääni. ”Kuulin kysymyksesi, pieni orava, ja kaikki orvot lintulapset viedään villieläinsairaalaan. Se on tuossa naapurisaarella. Sieltä voit kysyä neuvoa.” Orava kumarsi kunnioittavasti viisaalle pöllölle ja lähti etsimään naapurisaarta.

Villisika nro. 21

Kurre kiipesi kallion päälle tähystämään maisemia, siellä tosiaan näkyi toinen saari. Kallion juurella oli nippu tammenterhoja, jotka saivat Kurren vatsan kurnimaan. Aamupala oli kaikessa tohinassa unohtunut kokonaan. Voisikohan tästä lainata yhden tammenterhon? Samassa paikalle rynnisti iso karvainen villisika, jolla oli pienet torahampaat. Kurre kysyi kohteliaasti: ”Huomenta herra karju, saisinkohan maistaa yhtä tammenterhoistasi?” ”Ole hyvä vain, orava”, murahti villisika. Kurre iski hampaansa tammenterhoon ja kertoi olevansa matkalla villieläinsairaalaan. Karju murahti: ”Siellä on monta pientä oravaa, jotka ovat huolenpidon tarpeessa. Ihmiset auttavat heitä kaikkia.” Kurren silmät suurenivat: ”Sinäkö tiedät villieläinsairaalasta?” ”Minä tiedän siitä kaiken, sillä ystäväni, villisika hänkin, oli hoidossa siellä ja kertoi minulle. Ja meillä sioilla on hyvä muisti!” Kurre kertoi kaiken löytämästään munasta ja kysyi, mitä villisika neuvoisi häntä tekemään. ”Ihmiset tykkäävät auttaa orpoja pikku eläimiä, mutta paras hoitaja on oma emo. Se osaa opettaa linnunpoikaselle lintuasioita, joista ihminen ei tiedä mitään. Jos olet ihan varma, ettei emoa löydy, vie muna villieläinsairaalaan.” Etsinnän oli siis jatkuttava. Kurre päätti käydä kysymässä lähistön korpeilta. Sillä ne jos ketkä tiesivät!

Karhu nro. 24

Matkalla korppikavereidensa luo Kurre kohtasi pörröturkkisen karhun, jota hieman vielä nukutti. ”Mmmmöööööh!” se huokaisi haukotellessaan ja sen kita näytti valtavan kokoiselta. ”Hyvää kevättä kontio!” toivotti Kurre loikatessaan viereiseen puuhun. ”Vieläkö talviuni painaa silmiä?” Karhu katsahti ylöspäin ja mörähti: ”Kyllä talviuni on nukuttu jo aikapäiviä sitten! Kun heräsin, maassa oli vielä lunta! Mitä siitäkään tulisi, jos karhu nukkuisi talven lisäksi koko kevään?” Kurre tuumi: ”Voisi tulla nälkä.” ”Siinä olet oikeassa ystäväiseni, sillä tekeepä nyt mieleni jotakin vihreää ja terveellistä purtavaa”, hönkäisi karhu. ”Se saa vatsan toimimaan kuin unelma. Nyt siellä vain kurisee!” Kurre kuunteli hetken, muttei kuullut kurinaa. Karhu lähti puhisten lönköttelemään ja haisteli maata mennessään. Kurre jätti karhun etsimään kevätheiniään, sillä hän näki jo korpit, jotka saisivat selvittää munan arvoituksen.

Korppi nro. 25

Korpit huomasivat Kurren jo kaukaa ja raakkuivat: ”Kroaa, terve Kurre, kroa-kroaa!” ”Hei kaverit, minulla olisi taas ongelma.” ”Kroaaa, ongelma suuri, oravalla juuri! Kerro Kurre, ratkotaan katkotaan!” Ja taas Kurre kertoi mysteerimunasta ja lintuemon etsinnästä. Korpit keikkuivat oksillaan: ”Kroaa onhan siinä pulma, lintuja täys koko kulma!” ”Kroaa, mistä muna tupsahti, taivaaltako hupsahti?” Kurre ei yhtään ymmärtänyt. Taivaaltako muna putosi? Munahan oli maassa. ”Kroaa, jos muna puusta putoaa, kroaa rikki hajoaa!” ”Kroaa, entä jos muna vierii, rinnettä alas kierii?” Kurren silmät syttyivät: ”Totta kai, minun pitää etsiä maasta pesä, josta muna on eksynyt!” Korpit keikkuivat innoissaan oksallaan: ”Kroa-kroaa, kellä pesä varhain, on vaihtoehto parhain!” Kurre oli ihan varma, että pesä oli jossain ihan sen oman kotikolon naapurissa. Ja maassa, totta kai, nyt pesä piti enää löytää! Kurre kiitti korppeja ja pinkaisi rinnettä ylös kohti kuustaan, jonka kolossa arvoituksellinen muna odotteli.

Mongolianvillihevonen nro. 11

Iloinen hirnahdus pysäytti Kurren rinteen päällä. ”Mhhihin orava nhhoin laukkaa?” Hirnuja oli mongolianvillihevoslauman tarkkaavaisin kaveri, jolta ei jäänyt mikään huomaamatta. ”Taidan kohta saada arvoituksen ratkaistua!” hihkaisi Kurre. ”Mhhikäs arvoitus nyt ratkeaa?” hevosta kiinnosti. Kurre kertoi, että sen kotikolossa odotteli emolta eksyksissä oleva muna, ja Kurren tarvitsi vain löytää pesä maasta jostain lähistöltä. Hevonen hörähti tyytyväisenä. ”Mhhahtaisiko olla hanhen mhhuna? Mhheilläkin pesii täällä yksi hanhipari ja tuolla puiden alla on heitä lisää. Mhhukavia mhhustavalkoisia lintuja, tarkkoja lapsistaan.” Kurre henkäisi ja sen turkki aivan pörhistyi. Oliko se valkoposkihanhen muna? Samassa kauempaa kuului kaakatusta. Sielläkö hanhiemo jo kutsuu poikasiaan? Kurre pinkaisi uudelleen juoksuun kohti Amazonia-taloa, jonka edustalla sen kotikuusi sijaitsi.

Amazonian edessä nro. 13

Muna lepäsi edelleen Kurren peittelemänä sammalien alla. ”Kop-kop!” kuului sisältä, kun Kurre kantoi varovasti munan maahan. ”Nyt etsitään sinun mammasi!” orava hihkaisi. Sitten se lähti hiipimään, katsoi vasempaan ja oikeaan ja kiersi pensaan taakse. Siellä se oli – risuista, kuivista heinistä ja pehmeistä untuvista tehty pesä, jossa oli toinen ihan samanlainen vaalea muna! Kaksi hanhea nyhti nokillaan aamukasteista ruohoa vieressä nurmikolla. Tämä sen täytyi olla! Kurre hiipi pesän luo ja hihkaisi innoissaan munalle: ”Nyt olet kotona!” Äkkiä hanhista suurempi huomasi Kurren ja lähti nokka auki ajamaan oravaa pois pesältä. Kurre säikähti ja pudotti munan pesään ja pakeni lähimmän puun alaoksille. Hanhikoiras silmäili oravaa hyvin tuiman näköisenä. Hanhiemo oli palannut pesälle ja katseli ihaillen kahta munaansa. Juuri sillä hetkellä Kurren palauttamaan munaan ilmestyi särö ja pieni musta nokka pilkisti reiästä. Hän, joka oli ollut munan sisällä, oli pieni hanhenpoikanen! Kurre huokasi onnellisena ja loikkasi takaisin kotikuuseensa, sillä kovin vauhdikkaan aamun päätteeksi oli oikea aika pienille nokosille kotikolon pehmeillä sammalilla.