Vuodenaikaretket

160418_varhaiskasvatus_vuodenaikareitit_kesä_2016

back to top

Retken aloitus

A. Kesäretki käynnistyy infotorilta, missä otetaan ryhmäkuva porukasta, joka istuu varaanin päällä. Innostetaan ryhmä liikkeelle kertomalla että retken aikana nähdään pesukarhuja, papukaijoja, ja ehkä muutama marakin.

B. Kivutaan portaat ylös ja pohditaan mistä Korkeasaari on saanut nimensä? Totta, tämä on erityisen korkea saari!

140312_pesukarhu_esittelyssä_1280x500px

Pesukarhuilta kaneille

C. Kävellään pesukarhujen ohi ja jäädään ihmettelemään niiden puuhia, jos ne ovat jo ulkona. Joskus pesukarhut tulevat ulkoilemaan vasta auringon lämmittäessä mutta hyvällä tuurilla ne ovat näkösällä. Mietitään mistä pesukarhun nimi tulee? Aivan, pesukarhuilla on tapana syödä sormin ja pestä ruokansa vedellä. Todetaan miten tärkeää käsienpesu ennen ruokailua onkaan!

D. Jatketaan matkaa Amazonia talon takaa ja kuunnellaan papukaijojen ääntelyä. Munkkiaratit ja Patagonianaratit pitävät kovaa ääntä, joka voi yltyä todella kimeäksi mekkalaksi. Mietitään, miksi ne ääntelevät niin kovaa. Ne varoittavat muuta laumaa siitä että jotain outoa on tekeillä tai joku muu kovaääninen lauma lähestyy niitä. Kokeillaan mitä tapahtuu, jos ollaan ihan hiiren hiljaa.

E. Kuljetaan vihreän kesäkahvilan Cafe Hedvigin ohitse ja kurkistetaan mitä kaneille kuuluu. Selvitetään onko jollain ryhmästä oma lemmikkikani ja pohditaan mitä kanit mieluiten syövät. Niille parasta ruokaa on kuiva heinä!

Tauon paikka

F. Ravintola Pukin kohdalla on mahdollista pitää wc-tauko. Vessoihin pääsee myös ulkokautta, ravintolan päädystä.

G. Kivutaan kulaanien ohi kalliolle kiipeilemään ja katselemaan maisemia. Kallion päällä sijaitsevalla ”lavalla” syödään eväät. Varotaan eväitä rosvoavia lokkeja ja pesäänsä vartioivia valkoposkihanhia.

141103_kameli_esittelyssä_1280x500

Laukaten ja loikkien

H. Laukataan! kohti mongolianvillihevosia ja mietitään mitä tarkoittaa, että ne ovat villihevosia. Luonnossa ne elävät laumoissa eikä niillä ratsasteta. Ja näillä Korkeasaaren hepoillakaan ei voi ratsastaa.

I. Kuljetaan kamelien ohi maatrampoliineille ja Helsingin pisimmälle sohvalle. Kunnon pomppujen lomassa voi odotella pääsyä viereisessä tarhassa olevalle vikunjaväylälle, jossa kuljetaan ryhmässä oppaan kanssa. Vikunjaväylän aukiolot löytyvät täältä.

Tarhasta tarhaan

J. Lähdetään paluumatkalle ja kuljetaan vielä vanhan karhulinnan ohi (nro 62). Linnan sisällä leikkii kaksi pientä pahvikarhua, käydään tervehtimässä niitä ja todetaan että enää karhuja ei pidetä näin pienessä tilassa, Mietitään mitä kaikkea karhut oikeasti tarvitsevat: kiipeilypuita, luolan, uimapaikan jne. Tarhassa saattaa kesällä 2016 olla esillä myös jotain kiinnostavaa taidetta.

K. Laskeudutaan portaita alas ja lähdetään kohti bussipysäkkiä ja paluumatkalle.