Korkeasaaren suojeluhankkeet Eläintarhassa tapahtuvan lajiensuojelu- ja ympäristökasvatustyön lisäksi Korkeasaari osallistuu eri puolilla maailmaa tapahtuvaan luonnonsuojelutyöhön. Suuri osa työstä on taloudellista tukemista: Korkeasaari on lahjoittanut satoja tuhansia euroja luonnonalueilla tapahtuvaan suojelutoimintaan. Korkeasaaren eläintarha on mukana useissa eri hankkeessa, joista voit valita mieleisesi ja osallistua omalla panoksellaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Muista, että pienilläkin teoilla voit vaikuttaa! Helpoin tapa olla mukana suojelutyössä on lahjoittaa haluamasi rahasumma valitsemallesi suojeluhankkeelle, jolle ohjaamme lahjoituksesi lyhentämättömänä. Alta löydät kaikki Korkeasaaren suojeluhankkeet ja ohjeet lahjoittamiseen! AMUR-HANKE Lahjoituksia kerätty jo yli 600 000 euroa! Venäjän Kaukoidässä elävien kissapetojen tilanne on huolestuttava. Amurinleopardeja uhkaa sukupuutto – niitä elää luonnossa vain noin 100 yksilöä. 1940-luvulla amurintiikereitä oli luonnossa vain noin 40 yksilöä. Amurintiikereiden luonnonkanta on saatu sinnikkään suojelutyön avulla vahvistumaan, mutta salametsästys uhkaa nykyisiä noin 450–500 tiikeriä. Uhat: salametsästys elintilan väheneminen metsäpalot LAHJOITA! LUE LISÄÄPERUSTA OMA KERÄYS! VILLIELÄINSAIRAALA Lahjoituksia kerätty jo yli 68 000 euroa! Korkeasaaren eläintarhalla on pitkät perinteet luonnonvaraisten eläinten auttamisessa. Villieläinsairaala tarjoaa paikan, jonne loukkaantuneita luonnonvaraisia tai orpoja eläimiä voi tuoda saamaan ammattitaitoista hoitoa. Vuosittain Villieläinsairaalaan tuodaan yli tuhat eläintä. Hoidokeista takaisin luontoon onnistutaan palauttamaan jopa 40%. Uhat: liikenne ihmisen tietämättömyys LAHJOITA! LUE LISÄÄ PERUSTA OMA KERÄYS! LUMILEOPARDIT Lahjoituksia kerätty jo yli 98 000 euroa! Lumileopardit elävät Himalajan vuoristossa 12 eri valtion alueella. Luonnonkannaksi arvioidaan 4000–6600 yksilöä ja laji luokitellaan vaarantuneeksi. Korkeasaari liittyi vuonna 2012 kansainvälisen Snow Leopard Trust -järjestön jäseneksi tukeakseen luonnon lumileopardien hyväksi tehtävää työtä. Korkeasaaressa on 1960-luvulta alkaen syntynyt noin 130 lumileopardin pentua, mikä on enemmän kuin missään muussa eläintarhassa. Uhat: salametsästys saaliseläinten määrän vähentyminen elinalueen pienentyminen LAHJOITA! LUE LISÄÄ PERUSTA OMA KERÄYS! SAMMAKKOELÄIMET Lahjoituksia kerätty jo yli 23 000 euroa! Maailman sammakkoeläimiä uhkaa sukupuuttoaalto. Monet lajit, suvut ja jopa heimot häviävät luonnosta ennennäkemättömällä vauhdilla. Selviydyttyään olemassaolon taistelussa yli 360 miljoonaa vuotta sammakkoeläimet ovat hätää kärsimässä: ainakin kolmasosa – tai pahimmassa tapauksessa puolet maailman 6 000 sammakkoeläinlajista – menetetään lähitulevaisuudessa. Uhat: loissieni elinympäristöjen häviäminen ilmastonmuutos vieraat tulokaslajit LAHJOITA! LUE LISÄÄ PERUSTA OMA KERÄYS! BERBERIAPINAT Lahjoituksia kerätty jo yli 25 000 euroa! Berberiapinat eli magotit elävät pääosin Marokon ja Pohjois-Algerian vuoristometsissä. Gibraltarilla asustaa pieni kaupungistunut berberiapinoiden populaatio, ja laji on ainoa kädellinen Euroopassa ihmisen lisäksi. Laji luokitellaan nykyisin erittäin uhanalaiseksi, ja luonnossa niitä elää enää noin 7 000–10 000 yksilöä. Korkeasaaressa kerätyillä varoilla rahoitetaan muun muassa luonnonvaraisten apinalaumojen kenttätutkimusta ja paikallisväestön kouluttamista. Uhat: laitoin lemmikkikauppa elinalueiden tuhoutuminen LAHJOITA! LUE LISÄÄPERUSTA OMA KERÄYS! MANULIT Lahjoituksia kerätty jo yli 10 400 euroa! Manuli on pieni tuuheaturkkinen arokissa, joka elää laajalla alueella Aasian aroilla. Manulin luonnonkanta on vähenemässä, vaikka se luokitellaan vielä elinvoimaiseksi lajiksi. Korkeasaari on tukenut manuleiden suojelutyötä vuodesta 2014. Projekteissa manuleita tutkitaan niiden elinalueilla muun muassa kamera-ansojen avulla. Tärkeä osa hankkeita on myös paikallisväestön osallistuminen suojelutyöhön, ja lajista kerrotaan paikallisille paimenille, koululaisille ja kyläyhteisöille. Uhat: salametsästys elinalueiden tuhoutuminen myrkytykset LAHJOITA! LUE LISÄÄ PERUSTA OMA KERÄYS! PIKKUPANDAT Lahjoituksia kerätty jo yli 15 200 euroa! Pikkupandat elävät Himalajan vuoristoalueella noin kahden–neljän kilometrin korkeudessa. Pikkupandoja on luonnossa alle 10 000 ja määrät ovat laskussa. Pikkupandojen lukumäärä on laskenut noin 50% viimeisen 18 vuoden aikana. Nykyään pikkupanda on erittäin uhanalainen. Suojeluvaroilla perustetaan uusia suojelualueita, tehdään tutkimusta, valistetaan ihmisiä sekä palkataan metsänvartijoita. Uhat: elinalueiden tuhoutuminen laitoin lemmikkikauppa salametsästys koirien penikkatauti LAHJOITA! LUE LISÄÄPERUSTA OMA KERÄYS! PARTAKORPPIKOTKAT Lahjoituksia kerätty jo yli 11 700 euroa! Korppikotkat ovat vuoristoekosysteemien lippulaivalajeja. Raatoja syömällä ne ehkäisevät tarttuvien tautienleviämistä ja kierrättävät harvaan asutuille alueille jäävät raadot luonnon kiertokulkuun. Korppikotkien suojelussa keskitytään etenkin luontoonpalautuksiin, onnistuneen tarhakasvatuksen edistämiseen, korppikotkien tutkimukseen luonnossa ja erilaisten myrkytysten ehkäisyyn. Korkeasaaressa syntynyt partakorppikotka vapautettiin Ranskan Alpeille vuonna 2013 ja Korsikalle kesällä 2022. Uhat: salametsästys myrkyttäminen elinalueiden pirstoutuminen LAHJOITA! LUE LISÄÄPERUSTA OMA KERÄYS! SAIMAANNORPAT Lahjoituksia kerätty jo yli 7 000 euroa! Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Sitä pidettiin 1900-luvun alussa kalastukselle haitallisena eläimenä ja siitä maksettiin tapporahaa vuoteen 1948 asti. Norppa rauhoitettiin 1955, mutta norppakanta pieneni 1980-luvulle saakka, jolloin norppia oli enää hieman alle 200. Uhat: hukkuminen kalanpyydyksiin hajanainen ja pieni kanta ilmastonmuutos LAHJOITA! LUE LISÄÄPERUSTA OMA KERÄYS! VILLIKAMELIT Lahjoituksia kerätty jo yli 9 500 euroa! Äärimmäisen uhanalaisia villejä kameleita elää vain pienellä alueella Gobin autiomaassa Kiinassa ja Mongoliassa, yhteensä alle tuhat yksilöä. Luvaton kaivostoiminta ja öljynpumppaus pienentävät kamelien elinalaa, ja laittomasti rakennetut tiet tuhoavat niiden vuosisatoja vanhoja kulkureittejä autiomaan ruoka- ja juomapaikkojen välillä. Uhat: salametsästys kaivostoiminta ilmastonmuutos LAHJOITA!LUE LISÄÄ PERUSTA OMA KERÄYS! MADAKASKARIN MAKIT Lahjoituksia kerätty jo yli 12 000 euroa! Torotorofotsyn suojelualueen metsissä itäisellä Madagaskarilla elää äärimmäisen uhanalaisia makeja. Hanke edistää metsien suojelua tukemalla yhteisöiden kestävää kehitystä ja osallistamalla paikallisia, jonka lisäksi makien populaatioista kerätään tietoa. Uhat: metsien hakkuu kaivostoiminta LAHJOITA! LUE LISÄÄ PERUSTA OMA KERÄYS! YLEISLAHJOITUS Etkö osaa päättää lahjoituskohdetta? Anna meidän auttaa! Korkeasaari jakaa yleislahjoituksina tulleet varat niille suojeluhankkeille, jotka tarvitsevat juuri kyseisenä vuonna erityisesti tukea. Kerätyt varat käytetään eläinlajien ja niiden elinympäristöjen sekä luonnon monimuotoisuuden suojeluun, ja suojelua edistävään tutkimus- ja kasvatustyöhön. LAHJOITA! PERUSTA OMA KERÄYS!