Metsäkissa

Metsäkissa muistuttaa paljon kotikissaa, mutta on pitkäkarvaisempi ja rotevampi. Se liikkuu hämärän aikaan ja elää mieluimmin lehtimetsissä, joissa on rehevä aluskasvillisuus ja runsaasti pensaikkoa. Kissamaiseen tapaan se kiipeää sujuvasti puuhun, vaikka elääkin pääasiassa maassa. Turvapaikakseen se valitsee kiven- tai kallionkolon, ja saattaa hyödyntää ketun tai mäyrän kaivamia koloja. Sinne se vetäytyy varsinkin kylmänä vuodenaikana. Reviirinsä tämä yksineläjä merkitsee hajumerkein ja raapimisjäljin puihin.

Metsäkissa ei selviydy alueilla, jossa lumen syvyys on yli 20 cm kolmanneksen vuodesta.

Kissalla ja ihmisellä on pitkä yhteinen historia, joka on alkanut jo 10-12 000 vuotta sitten Lähi-idässä. Kesykissan esi-isä on paikallinen villikissa, josta tuli arvokas kumppani ihmiselle maanviljelyksen myötä, kun jyrsijät piti saada kuriin viljavarastoissa.

Suojelu

Metsäkissaa on elänyt Euroopan kaikilla metsäisillä vuoristoseuduilla pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Metsien häviäminen on kutistanut lajin elinaluetta ja lajin suurin uhka on risteytyminen kotikissan kanssa. Metsäkissa on rauhoitettu ja vaikka laji ei kokonaisuutena ole uhanalainen, ovat monet paikalliset kannat uhattuina. Luontoonpalautuksia on tehty ainakin Saksassa ja niihin on osallistunut myös Korkeasaaressa syntyneitä pentueita.

Metsäkissa ja kotikissa risteytyvät keskenään, mikä uhkaa lajin säilymistä.

Korkeasaaressa

Kissalaaksossa asuu kaksi metsäkissaa. Vuonna 2006 syntynyt naaras ja vuonna 2018 syntynyt uros.
Vuoden 2007 pentue eli kolme urosta ja kaksi naarasta lähti luontoonpalautusprojektiin Saksan Baijeriin.