Syyskuussa kerätään käpyjä, terhoja ja marjoja Korkeasaaren eläimille Syyskuussa kerätään käpyjä, terhoja ja marjoja Korkeasaaren eläimille Artikkeli julkaistu 15.9.2017 Korkeasaaren ja Villieläinsairaalan eläimille voi lahjoittaa syyskuussa käpyjä, tammenterhoja ja aronian marjoja. Tarkistathan tarpeen etukäteen siltä varalta, että talvivarastot ovat jo täyttyneet. Lahjoja voi tuoda Mustikkamaan lipunmyynnin vieressä olevaan keräyslaatikkoon päivittäin klo 10-18. Huomioithan, että kasvavasta tai tuulen maahan kaatamasta tuoreesta puusta ei saa kerätä käpyjä tai terhoja ilman maanomistajan lupaa. Poimithan aronian marjatkin vain puhtaalta paikalta, omistajan luvalla. Miksi käpyjä, terhoja ja marjoja kerätään? Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidetaan vuosittain kymmeniä oravanpoikasia. Jotta oravat voidaan palauttaa luontoon, niiden tulee osata hankkia itse ruokansa. Kävyt ovat oravien perusravintoa, joten taito syödä käpyjä on oravien selviämisen kannalta tärkeää. Osa kävyistä käytetään vielä syksyllä, loput pakastetaan ensi kesän poikasia varten. Aronian marjoista pitävät erityisesti talvilevolle valmistautuvat karhut. Mikä kelpaa keräykseen? Oravanpoikasille kerätään tuoreita, vihreitä käpyjä, joissa siemenet ovat vielä tallella suomujen suojassa. Kuusenkävyt ovat ravintoarvoiltaan parhaita, mutta myös männyn ja muidenkin havupuiden kävyt sekä tammenterhot kelpaavat. Maasta käpyjä ei kannata poimia, sillä niissä suomut ovat usein auenneet ja ne alkavat homehtua maan kosteudessa nopeasti. Aronian marjat tulee kerätä puhtaalta paikalta, riittävän kaukaa autoteistä. Minne kävyt, terhot ja marjat voi toimittaa? Lahjoja voi tuoda syyskuun loppuun saakka päivittäin Mustikkamaan lipunmyynnin vieressä olevaan laatikkoon klo 10-18. Jos en pääse tuomaan herkkuja Korkeasaareen heti kerättyäni, kuinka ne tulisi säilyttää? Kävyt tulisi säilyttää viileässä, ilmavassa paikassa, jotta ne eivät kuivu ja aukea tai toisaalta homehdu. Kävyt säilyvät näin säilytettynä noin viikon verran ennen pakastamista Korkeasaaressa. Marjat kannattaa tuoda parin päivän sisällä keräämisestä. Miten kävyt, terhot ja marjat kannattaa pakata? Kävyt ja terhot voi pakata vaikkapa pahvilaatikkoon tai paperikassiin. Kuljetuksen ajan ne säilyvät myös avoimessa muovikassissa. Marjat voi tuoda muovikassissa, mutta kannattaa varmistaa, ettei marjojen värjäävä mehu vuoda kassin läpi. Mistä tiedän tarvitaanko vielä? Keräys päättyy syyskuun lopussa, sen jälkeen otamme herkkuja vastaan vain sopimuksen ja tarpeen mukaan. Miksi oravanpoikasia autetaan? Eläinsuojelulain mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Ennen apuun rientämistä kannattaa seurata tilannetta ja varmistaa, että eläin todella tarvitsee apua. Oravien osalta neuvoja löytyy täältä. En voi tuoda käpyjä, terhoja tai marjoja, voinko auttaa muulla tavoin? Villieläinsairaalan toimintaa voi tukea rahalahjoituksin: kuukausilahjoittajana, tekstiviestillä tai tilisiirrolla. Lisätiedot Villieläinsairaalan sivuilta. Lähetä viesti 5E VILLI numeroon 16588 – viestin hinta 5 euroa. Lähetä viesti 10E VILLI numeroon 16588 – viestin hinta 10 euroa. Lähetä viesti 20E VILLI numeroon 16588 – viestin hinta 20 euroa. Villieläinsairaalassa on usein tarvetta myös lasten muovialtaille ja -ammeille, terraarioille, lintuhäkeille, eläinten kuljetuskopeille, ruokakupeille ja savisille kukkaruukun alusille. Suurempien tavaroiden kohdalla kannattaa tarkistaa tarve villieläinsairaalasta (Puhelin (09) 310 37887 klo 12-13), pienemmät tavarat voi tuoda Mustikkamaan lipunmyyntiin Korkeasaaren aukioloaikoina ilman erillistä ilmoitusta. Keskustelu