Korkeasaaren zookkari Virpi Kiviniemi: ”Vapaaehtoistyössä yhdistyy ihmisten kohtaaminen, hyvä mieli ja hyvän tekeminen” Artikkeli julkaistu: 04.07.2018 Vuosi oli 2010, kun Virpi Kiviniemi päätti vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa. Hän otti yhteyttä Korkeasaaren eläintarhaan ja pestautui vapaaehtoistyöhön Kissojen Yö –tapahtumaan. Aikaisemmin vanhusten parissa vapaaehtoistyötä tehnyt Kiviniemi kertoo harkinneensa vapaaehtoisuutta Korkeasaaressa pitkään ennen haaveen toteuttamista. Lopullisen päätöksen hän teki kuullessaan Korkeasaaren ja Amur Leopard and Tiger Alliancen (nyk. Wild Cats Conservation) yhteistyöstä luonnonvaraisten amurintiikereiden ja -leopardien suojelemiseksi. – Ajattelin, miten hienoa on, kun ihminen voi tehdä jotain merkityksellistä ja tuottaa muille iloa esimerkiksi lajien suojelun puolesta taistellessa. Kiviniemi vakuuttui Korkeasaaren toiminnasta eläinten suojelun hyväksi ja alkoi tehdä ensimmäisen Kissojen Yö –tapahtuman jälkeen enemmän vapaaehtoistyötä eläintarhassa. Hän kävi vuonna 2015 Korkeasaaressa järjestetyn opaskoulutuksen, minkä myötä hänestä tuli Korkeasaaren opas ja ”zookkari”. Zookkarit ovat erikseen koulutettu vapaaehtoisryhmä, joka osallistuu muun muassa eläintarhan asiakaspalveluun ja aluevalvontaan. – Meillä on mahdollisuus tulla Korkeasaareen kiertämään ja kertomaan eläintarhasta ja eläimistä ihmisille. Pidän siitä, että ihmiset saavat elämyksiä. Heidän kokemuksensa on heti parempi, kun kertoo esimerkiksi, missä tiikeri tykkää tarhassaan oleskella. Vaikka vapaaehtoisuus perustuu vastikkeettomuuteen, se antaa silti Kiviniemen mukaan vapaaehtoiselle paljon. – Motivaatiota työhön saa siitä, että saa olla luonnossa ulkona eläinten parissa. Olen pohtinut mitä on onnellisuus, ja se on mielestäni sitä, että tekee asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Myös sitä, että haluaa tehdä jotain ilman suoraa korvausta. Kiviniemi huomauttaa, että vapaaehtoismahdollisuuksien määrä on kasvanut viime vuosina, joten jokaiselle löytyy varmasti omiin intresseihin sopiva tapa vaikuttaa. Vapaaehtoistyön valopilkkuja ovat Kiviniemen mukaan asiakkailta saatavat positiiviset palautteet. – Asiakkaiden kanssa on mukava jutella. Paras palaute on, kun ihmiset ovat iloisia. Vapaaehtoistyössä yhdistyy ihmisten kohtaaminen, hyvä mieli ja hyvän tekeminen. Kiviniemi kertoo saaren tulleen todella tutuksi vuosien varrella. Hän nauttii siitä, että Korkeasaareen astuessa pääsee ikään kuin toiseen maailmaan, jossa näkee eläimiä, joihin ei muualla Suomessa törmää. Suurin motivaatio hakea vapaaehtoiseksi syntyi rakkaudesta kissapetoihin. – Olen ollut kissafani jo lapsesta lähtien, mutta Korkeasaaressa olen oppinut pitämään myös lajeista, joista en aikaisemmin piitannut, kuten käärmeistä ja hämähäkeistä. Ahmasta en tiennyt juuri mitään ennen Korkeasaareen vapaaehtoiseksi tulemista, mutta nyt se on yksi lempieläimistäni. Suosikkikissapedokseen Kiviniemi paljastaa amurintiikerin, jonka suojelutyöstä Korkeasaaressa hän on erityisen mielissään. Vapaaehtoisuutta empiville Kiviniemi antaa vankan vinkin: – Ota hetkestä kiinni! Paras aika tulla mukaan on juuri nyt! Itse en ole katunut vapaaehtoiseksi lähtemistä päivääkään.