Korkeasaaressa varttuu harvinainen manulipentue Korkeasaaressa varttuu harvinainen manulipentue Artikkeli julkaistu: 7.7.2016 Kissalaaksossa varttuu kaikessa hiljaisuudessa pentueellinen manuleita. Nämä neljä pentua ovat pariskunnan ensimmäiset ja ne ovat jo kahden kuukauden ikäisiä. Emon nähtiin ensi kertaa kantavan pentuja pesäkopista toiseen juhannuksen tienoissa ja sen jälkeen pentue on näyttäytynyt hyvin satunnaisesti. Manulinpentujen selviytyminen eläintarhoissa on harvinaisia ja siksi pennut ovat erittäin toivottuja. Kissojen keskuudessa eläintarhoissakin tavallinen toksoplasma-loinen on vaarallinen erityisesti alle nelikuisille manuleille. Vuonna 2013 kaikki maailman eläintarhoissa syntyneet manulinpennut menehtyivät loisen vuoksi, jolloin otettiin käyttöön uudet hoito-ohjeet estämään ympäristöstä saatavaa tartuntaa. Manuleiden elinalueella luonnossa loinen ei ole tavallinen, mikä selittää lajin herkkyyden sille. Korkeasaaren manulinpentuja suojellaan tartunnalta estolääkityksellä ja rajoittamalla loisen leviämistä tarhaan. Neljän kuukauden ikään saakka emo saa hoitaa pentujaan täysin ihmisen asiaan puuttumatta, eikä manuleiden elinpiirissä tehdä mitään äkkinäistä, joka voisi rasittaa pentuetta. Näin pentujen vastustuskyky saa kehittyä rauhassa. Myös yleisön toivotaan käyttäytyvän hillitysti manulipesueen kohdatessaan. Manuli on paksuturkkinen arokissa, jonka elinaluetta ovat Länsi- ja Keski-Aasian karut aroalueet. Laji on rauhoitettu metsästykseltä Mongolian ulkopuolella. Manuleiden ravinnonsaanti on uhattuna niiden tärkeimmän saaliseläimen myrkytysten vuoksi. Korkeasaari on ollut mukana luonnonvaraisten manuleiden suojelu- ja tutkimusprojektissa vuodesta 2014. Manul Cups First Vet VisitPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archivesManul Cups First Vet VisitPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archivesManul Cups First Vet VisitPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archivesManul Cups First Vet VisitPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archivesManul Cups First Vet VisitPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archives Auta luonnonvaraisia manuleita Korkeasaari ja Korkeasaaren ystävät ry. ovat olleet mukana manulien suojeluprojektissa mukana vuodesta 2014. Uusien poikasten kunniaksi avasimme varainkeruusivut luonnonvaraisten manulien hyväksi. Nyt sinullakin on mahdollisuus tukea tätä upeaa kissaa. Tiesitkö, että 99% kissaeläimille ohjatuista varoista maailmanlaajuisesti ohjautuu suurille kissapedoille kuten tiikereille ja leijonille. Kaikki uhanalaiset kissaeläimet eivät siis saa samanlaista huomiota. Suojelukoordinaattori David Barclay Manulien EEP-koordinaattori ja kansainvälisen kantakirjan pitäjä David Barclay puhuu manulien suojeluprojekteista Korkeasaaressa. Katso video! Osallistu suojeluun Jaa Share on Facebook Share on Twitter Tuoreimmat uutiset 24.5.2023 Korkeasaari avasi villieläinten hätänumeron – Helsingin tehtävissä auttaa pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö 17.5.2023 Korkeasaareen syntyi myskihärkäkili 15.5.2023 Apua tarvitsevien saimaannorppien hoitokäytäntöjä kehitetään suojeluhankkeessa 5.5.2023 Hannu Laakson Me otukset -näyttely Karhulinnalla 3.5.2023 Voita kesäretki Korkeasaareen! 12.4.2023 Korkeasaaren vuosikertomus 2022 6.4.2023 Villieläinsairaalassa hoidetaan viittä harmaahylkeen kuuttia 31.3.2023 Korkeasaaren vuosikortilla SEA LIFE Helsinkiin 6.3.2023 Perimältään arvokkaalle metsäpeuralle toivotaan jälkeläisiä Korkeasaaressa 2.3.2023 Kesäleirille Korkeasaareen – haku käynnissä 19.3. saakka!