Atte Ahman aarre

ahma

Atte Ahman aarre

Lumen peittämistä männyistä kuului hiljaista ripinää. Maahan aivan Atte Ahman kuonon eteen putosi lunta kevyesti tömpsähtäen. Atte katsahti ylös ja näki harmaaturkkisen oravan kipittävän oksaa pitkin puusta toiseen. Kauempaa kuului hiljaista nakutusta, kun käpytikka kokeili nokallaan puunrunkoa, josko sieltä löytyisi pakkasta paenneita hyönteisiä suupalaksi.

Aurinko oli kiivennyt tänään taas oksanmitan korkeammalle, mutta paistoi vieläkin kovin matalalla metsän takana. Kaikilla korven asukeilla oli kiire löytää syötävää lyhyen talvipäivän aikana. Ahmankin vatsaa kurni. Tämä oli sen ensimmäinen talvi ilman emoa etsimässä sille ruokaa.

Vuosi sitten talvella Atte ja sen sisar Assi olivat syntyneet emon kaivamaan lumiluolaan. Pikkuruiset valkoturkkiset ahmasisarukset olivat kietoutuneet yhdeksi karvapalloksi, jotta ne pysyivät lämpiminä emon ollessa ruuanhaussa. Keväällä, kun lumi suli, pienillä ahmoilla kasvoi jo ruskea ahmaturkki ja ne oppivat emon johdolla ahman tapoja.

Nyt yksivuotiaana Atte Ahman piti selvitä jo yksikseen ja sen taidot olivat koetuksella. Se nuuski mustikkamätästä, josta olisi syksyllä voinut popsia makoisia mustikoita. Mättään juuressa oli ehkä metsämyyrän kolo tai sammakon talvilepopaikka. Nyt kaikkialla oli paksusti lunta ja ahman leveät tassut upposivat niin, että lumessa liikkuminen oli aika raskasta. Valkoturkkiset metsäjänikset pääsivät kevyesti lumikenkineen ahmaa pakoon. Isommat peurat taas juoksivat pitkillä jaloillaan lumessa vaikeuksitta. Riekot piilottelivat hangessa valkoisessa talvipuvussaan ja pyrähtivät karkuun ahman lähestyessä. Ravintoa ei olisi helppo löytää, tai saada kiinni.

Viimeksi Atte oli saanut vatsansa täyteen, kun se oli löytänyt metsästä hirvenraadon. Vaikka jäistä hirvenlihaa olivat nokkimassa myös korpit ja varikset, sitä riitti monin verroin ahmankin vatsantäytteeksi. Emon esimerkin mukaan Atte oli pistänyt osan hirvenraadosta talteen, raahannut kokonaisen koiven erääseen onttoon puunrunkoon niin korkealle, ettei sinne satunnainen kettu pääsisi. Lumisade oli peittänyt jäljet ja kätkö oli hyvin piilossa.

Mutta missä tämä hirvenliha-aarre olikaan? Atte Ahma nosti kuononsa kohti taivasta ja veti ilmaa sieraimiinsa. Nyt täytyi luottaa ahmojen hyvään hajuaistiin, jolla voi paikallistaa lihakätkön kaukaa hangenkin alta. Tuulessa ei kuitenkaan tuntunut jäisen hirvenlihan tuoksua. Siispä Atte lähti hölkkäämään rinnettä alas samalla nuuhkaillen.

Ahmalaukkaa se suunnisti pitkän matkaa auringon suuntaan, mäkeä ylös ja metsälammen ympäri. Lumisen lammenjään yli kulki susilauman jälkijono. Emo oli opettanut, että susien jälkiä seuraamalla saattoi löytää ruoka-apajalle. Susilauma sai saaliikseen isoja peuroja tai hirviä, joista riittäisi syötävää ahmallekin. Samaan aikaan saaliin jakoon ei kuitenkaan kannattanut tuppautua, sillä sudet eivät suvainneet ruokavieraita.

Atte seuraili susilauman jälkivanaa kuusikon laitaan ja laskeskeli samalla, miten iso lauma mahtoi olla. Sudet olivat astuneet upottavassa lumessa toistensa jälkiin, joten jälkijonosta oli vaikea arvata susien määrää. Talvella sudet ja ilvekset olivat metsän ainoita suurpetoja, sillä karhut olivat talviunilla. Ahmakin on suurpeto, mutta Atte ei tuntenut itseään ainakaan vielä kovin suureksi taikka hurjaksi pedoksi. Oli se itse pyydystänyt jo jonkin verran jäniksiä ja myyriä sekä muutaman huono-onnisen pyyn.

Yhtäkkiä Atte seisahtui. Kuonoon leijaili ihana jäisen hirvenlihan tuoksu! Eikä yhtään liian aikaisin, sillä aurinko alkoi jo kadota punertavien pilvien taakse taivaanrantaan. Ahman vatsa saisi sittenkin täytettä, paitsi jos tämä oli susien ilta-aterian tuoksu.

Atte lähti suunnistamaan varmoin laukka-askelin suoraan tuoksua kohden. Susien jälkiä ei enää näkynyt ollenkaan. Pian metsä alkoi näyttää tutulta, ja täällä oli tutun näköinen puunrunko. Ketterästi Atte kiipesi puuhun ja työnsi kuononsa syvälle onton rungon lumiseen onkaloon niin, että sen pää katosi korvia myöten lumeen.

Aarre oli tallessa! Atte kiskoi riemuiten rungosta esiin piilottamansa ison hirvenjalan, joka oli jäinen, mutta tuoksui niin ihanasti. Sitten Atte söi ja söi, kunnes ei jaksanut enää yhtään enempää. Se kaivoi lumeen kuopan piiloksi luunjämille, joita voisi vielä aamulla pureskella, ja peitti kätkön huolella. Sitten se kaivautui itse mukavasti lumikuoppaan, sillä täydellä vatsalla ahman oli onnellista levätä. Samalla kun kuu nousi taivaalle ja heitti kimmeltävään lumeen kuusien varjoja, ahma nukkui sikeästi uneksien hurjia petomaisia unia.

Leikitään ahmaa

Ahman aistit
Ahman hajuaisti on niin tarkka, että se voi haistaa lumen alle piilottamansa ruuan monen sadan metrin päästä. Ahma kuulee myös paljon tarkemmin kuin ihminen. Näiden taitojen avulla se löytää ruokaa metsästä.

Kokeillaan lähimetsässä, millaista olisi olla ahma! Haistele metsää: miltä tuoksuu kaarna, maa tai ilma? Mikä on mukavimman tuoksuista? Kuuntele hiljaa: mitä ääniä kuulet? Kuuletko minkään eläimen ääniä?

Ahma saalistaa
Ahma on petoeläin, eli se pyydystää toisia eläimiä ruuakseen. Muistatko, mitä saaliseläimiä Atte Ahma tiesi metsässä asuvan?

Yksi leikkijöistä on ahma, loput saaliseläimiä, joista jokainen piirtää itselleen maahan kotikolon. Jaetaan saaliseläimet esim. jäniksiin, riekkoihin ja myyriin, niin että jokaista lajia on useampi yksilö. Kun ahma huutaa vaikkapa ”jänis”, jänikset lähtevät liikkeelle ja etsivät itselleen uuden kotikolon. Jos ahma saa saaliin kiinni, tästä tulee uusi ahma. Jos ahma huutaa ”suuri saalistus”, kaikki saaliseläimet lähtevät liikkeelle koloistaan.

Ahman pesä
Ahman poikaset syntyvät kevättalvella emon kaivamaan lumiluolaan. Pesäluolassa ovat poikaset ja käytävän sivuhaaroissa ovat erikseen ruokavarasto ja vessa. Ahman poikaset ovat pieninä ihan valkoisia, se on niiden suojaväri lumessa.

Rakentakaa tai piirtäkää ahman pesäluola! Jotkut voivat olla poikasina pesäluolassa ja joku voi olla ahmaemo. Muistakaa tehdä ahmalle ruokavarasto ja vessa! Mahtuuko ahma liikkumaan luolassaan?