Pääkirjoitus: Vuosilippu oli meille enemmän kuin hintansa arvoinen 20.8.2015 – Lotta Kivalo, markkinointisuunnittelija Yksi elämäni suurista haaveista toteutui keväällä, kun pääsin Korkeasaareen töihin. Vuosilippulaisena olin seurannut eläintarhan elämää säännöllisesti jo useamman vuoden, nyt pääsen osallistumaan eläintarhakokemuksen kehittämiseen. Koska asiakasnäkökulman huomioiminen on työssäni tärkeää, toivon, etten unohda mitä vieraillessani ajattelin. Listasin muistiin kokemuksiani ja toivon, että kuulen kehitysehdotuksia jatkossa teiltä, niin satunnaisilta kävijöiltä kuin vakiovierailtakin. Perheestämme tuli vuosilippulaisia, kun esikoisemme oli noin vuoden ikäinen. Päällimmäinen syy vuosilipun ostoon oli hinta: laskimme, että jo muutaman käyntikerran jälkeen voimme käydä Korkeasaaressa ”ilmaiseksi”. Lipun muut edut huomasimme nopeasti, kun perhe kasvoi. Pikkulapsiperheen päivä rytmittyi kahden lapsen ruokailujen ja nukkumisen ympärille, joten lyhyet vierailut olivat kokopäiväretkiä helpompia. Kun lippu oli kerran maksettu, ei haitannut, vaikka päivä jäi lyhyeksi: takaisinhan pääsee minä päivänä tahansa. Vuosilipun myötä käynneistä katosi kiire ja opimme seuraamaan eläimiä rauhassa, lasten kiinnostuksen mukaan. Korkeasaari on perheellemme paitsi retkipaikka, myös paikka, jossa jutellaan eläinten ja ympäristön kohtelusta. Ilmastonmuutos ja lajien sukupuuttoon kuoleminen ovat eskarilaiselle ja ekaluokkalaiselle tietysti vielä kovin suuria asioita ymmärrettäväksi, eikä asioista keskustella tieteellisin termein. Pohjatyötä ympäristön kunnioittamiseen ei voi kuitenkaan aloittaa liian aikaisin. Ajatus siitä, että olemme eläinten luona kylässä, on ollut alusta alkaen käytöksen perusta ja se kantaa pitkälle. Käymme perheen kanssa Korkeasaaressa useimmiten syksyllä, talvella tai keväällä. Saarella on rauhallisempaa kuin kesällä, mutta eläimet ovat paremmin näkyvillä. Aurinkoinen kevättalven päivä, yksi kerros enemmän vaatetta kuin mantereella ja kaakaota termospulloon – niistä syntyy hyvä päivä Korkeasaaressa. Vinkkejä Korkeasaaressa lasten kanssa vierailevalle, ja vähän muillekin: 1. Älä kiirehdi, lapselle kaikki eläintarhan eläimet ovat erikoisia. Jos lapsen huomion vangitsee perhonen tai saukko, hengähdä ja nauti rauhallisesta hetkestä. 2. Kerro eläimistä tarinoita ja kuuntele lapsen kysymyksiä. Näin saat lapsen kiinnostumaan ja opit samalla itsekin. Korkeasaaren opaskirjasta löytyy tarinoiden tueksi paljon hauskaan muotoon puettua tietoa eläintarhan elämästä, suosittelen lämpimästi!! 3. Korkeasaari ei ole vain kesäkohde, eläintarha on avoinna jouluaattoa lukuun ottamatta joka päivä. Syksyn viiletessä Korkeasaari rauhoittuu, mutta eläimet liikkuvat enemmän. Muista pukea lämpimät vaatteet, mieluiten sellaiset, joita on helppo vähentää Amazoniassa ja Africasiassa vieraillessa. 4. Varaa aina vähintään pienet eväät mukaan, näin retkestä tulee oikea Retki ja kotimatka sujuu helpommin. Karhulinnan evästilaan sopii hyvin rattaiden kanssa ja tilasta löytyy mikron lisäksi vessa ja lastenhoitohuone. Enemmän irti Korkeasaaren vuosikortista Me Korkeasaaressa toivomme, että vuosilippu löytyisi yhä useamman pääkaupunkiseutulaisen taskusta. Haluamme tehdä Korkeasaaresta lähialueen oman puiston, jonne voi tulla suuria suunnittelematta ja tuntea olonsa kotoisaksi. Vuosilippulaiset näemme asiakkaidemme ydinjoukkona, osana Korkeasaaren sisäpiiriä. Mikä saisi sinut tuntemaan itsesi sisäpiiriläiseksi? Mikä tekisi vuosikortista hintaansa arvokkaamman? Otamme palautetta ja ideoita vastaan.