Metsätomaattisammakko

Ylikypsältä tomaatilta näyttävä metsätomaattisammakko elää pienellä alueella Madagaskarin koillisosissa, ja viihtyy alankometsissä maassa kasvillisuuden seassa. Se viihtyy myös vedessä, mutta ei ole kovin taitava uimari. Muiden sammakoiden tavoin se tarvitsee vettä myös kutemiseen. Kuivaksi kaudeksi metsätomaattisammakko kaivautuu pehmeään maahan odottamaan sadekauden alkua. Laji on lähinnä yöaktiivinen, ja piilottelevan luonteensa vuoksi se saattaakin elää tunnettua laajemmalla alueella. Lajista on myös käytetty nimitystä valetomaattisammakko.

Metsätomaattisammakko kuuluu ahdassuusammakoiden heimoon – sillä on varsin pieni suu moniin muihin sammakoihin verrattuna.

Kirkas väritys toimii varoituksena saalistajille metsätomaattisammakon myrkyllisyydestä. Kun vaara uhkaa, sammakko pullistaa itsensä kookkaammaksi ja erittää myrkyllistä limaa ihostaan. Metsätomaattisammakko itse syö kaikenlaisia hyönteisiä. Se väijyy paikallaan odottaen saalista, vaikka osaa liikkua tarpeen tullen myös nopeasti.

Suojelu

Metsätomaattisammakoiden kanta on kärsinyt elinympäristön tuhoutumisesta, ja laji onkin vähentynyt luonnossa. Madagaskarin lajit ovat erityisen alttiita ympäristön tuhoutumiselle, sillä toisin kuin mantereella elävät lajit, ne eivät voi siirtyä saarelta uusille elinalueille aikaisempien tuhouduttua. Laji luokitellaan kuitenkin elinvoimaiseksi.

Korkeasaaressa

Metsätomaattisammakot elävät Africasia-talon sademetsäpuolen terraariossa yhdessä isopäivägekkojen kanssa. Sammakot saavat ruuakseen sirkkoja, joskus torakoita.