Korkeasaaren suojeluhankkeet

Eläintarhassa tapahtuvan lajiensuojelutyön ja valistuksen lisäksi Korkeasaari on osallistunut ja osallistuu eri puolilla maailmaa tapahtuvaan luonnonsuojelutyöhön. Suurin osa Korkeasaaren työstä on ollut taloudellista tukemista. Korkeasaari ja Korkeasaaren ystävät ry. ovat lahjoittaneet kymmenen viime vuoden aikana yli 320 000 euroa luonnonalueilla tapahtuvaan suojelutoimintaan.

Korkeasaaren eläintarha on mukana useissa eri hankkeessa, joista voit valita mieleisesi ja osallistua omalla panoksellaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Muista, että pienilläkin teoilla voit vaikuttaa! Helpoin tapa olla mukana suojelutyössä on lahjoittaa haluamasi rahasumma valitsemallesi suojeluhankkeelle. Onko sinulle tärkeämpää esimerkiksi amurintiikerin säilyminen Itä-Venäjällä vai pidätkö kotimaisten luonnonvaraisten eläinten kuntouttamista tärkeämpänä? Alta löydät kaikki Korkeasaaren suojeluhankkeet.

amur-hanke

AMUR-HANKE

Lahjoituksia kerätty jo yli 260 000 euroa!
Venäjän Kaukoidässä elävien kissapetojen tilanne on huolestuttava. Amurinleopardeja uhkaa sukupuutto – niitä elää luonnossa vain noin 60-80 yksilöä. 1940-luvulla amurintiikereitä oli luonnossa vain noin 40 yksilöä. Amurintiikereiden luonnonkanta on saatu sinnikkään suojelutyön avulla vahvistumaan, mutta salametsästys uhkaa nykyisiä noin 450-500 tiikeriä.
Uhat
salametsästys
elintilan väheneminen
metsäpalot

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita villieläinsairaalalle

VILLIELÄINSAIRAALA

Lahjoituksia kerätty jo yli 28 000 euroa!
Korkeasaaren eläintarhalla on pitkät perinteet luonnonvaraisten eläinten auttamisessa. Villieläinsairaala tarjoaa paikan, jonne loukkaantuneita luonnonvaraisia tai orpoja eläimiä voi tuoda saamaan ammattitaitoista hoitoa. Vuosittain Villieläinsairaalaan tuodaan 800–1000 eläintä. Hoidokeista takaisin luontoon onnistutaan palauttamaan jopa 40%.
Uhat
liikenne
ihmisen tietämättömyys

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita lumileopardeille

LUMILEOPARDIT

Lahjoituksia kerätty jo yli 17 000 euroa!
Lumileopardit elävät Himalajan vuoristossa 12 eri valtion alueella. Niiden määrä on laskusuunnassa ja laji luokitellaan erittäin uhanalaiseksi. Luonnonkannaksi arvioidaan 4000–6600 yksilöä. Korkeasaari liittyi vuonna 2012 kansainvälisen Snow Leopard Trust -järjestön jäseneksi tukeakseen luonnon lumileopardien hyväksi tehtävää työtä. Korkeasaaressa on 1960-luvulta alkaen syntynyt noin 130 lumileopardin pentua, mikä on enemmän kuin missään muussa eläintarhassa.
Uhat
salametsästys
saaliseläinten määrän vähentyminen
elinalueen pienentyminen

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita sammakkoeläimille

SAMMAKKOELÄIMET

Lahjoituksia kerätty jo yli 15 000 euroa!
Maailman sammakkoeläimiä uhkaa sukupuuttoaalto. Monet lajit, suvut ja jopa heimot häviävät luonnosta ennennäkemättömällä vauhdilla. Selviydyttyään olemassaolon taistelussa yli 360 miljoonaa vuotta sammakkoeläimet ovat hätää kärsimässä: ainakin kolmasosa – tai pahimmassa tapauksessa puolet maailman 6000 sammakkoeläinlajista – menetetään lähitulevaisuudessa.
Uhat
loissieni
elinympäristöjen häviäminen
ilmastonmuutos
vieraat tulokaslajit

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita berberiapinoille

BERBERIAPINAT

Lahjoituksia kerätty jo yli 3500 euroa!
Berberiapinat eli magotit elävät pääosin Marokon ja Pohjois-Algerian vuoristometsissä. Gibraltarilla asustaa pieni kaupungistunut berberiapinoiden populaatio, ja laji on ainoa kädellinen Euroopassa ihmisen lisäksi. Laji luokitellaan nykyisin erittäin uhanalaiseksi, ja luonnossa niitä elää enää noin 7000-10000 yksilöä. Korkeasaaressa kerätyillä varoilla rahoitetaan muun muassa luonnonvaraisten apinalaumojen kenttätutkimusta ja paikallisväestön kouluttamista.
Uhat
laitoin lemmikkikauppa
elinalueiden tuhoutuminen

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita manuleille

MANULIT

Lahjoituksia kerätty jo yli 1100 euroa!
Manuli on pieni tuuheaturkkinen arokissa, joka elää laajalla alueella Aasian aroilla. Manulin luonnonkanta on vähenemässä ja se luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi, eli se on vaarassa muuttua uhanalaisemmaksi. Korkeasaari on tukenut manuleiden suojelutyötä vuodesta 2014. Projekteissa manuleita tutkitaan niiden elinalueilla muun muassa kamera-ansojen avulla. Tärkeä osa hankkeita on myös paikallisväestön osallistuminen suojelutyöhön, ja lajista kerrotaan paikallisille paimenille, koululaisille ja kyläyhteisöille.
Uhat
salametsästys
elinalueiden tuhoutuminen
myrkytykset

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita pikkupandoille

PIKKUPANDAT

Lahjoituksia kerätty jo yli 1000 euroa!
Pikkupandat elävät Himalajan vuoristoalueella noin 2200 – 4000 metrin korkeudessa. Pikkupandoja on luonnossa alle 10 000 ja määrät ovat laskussa. Pikkupandojen lukumäärä on laskenut noin 50% viimeisen 18 vuoden aikana. Nykyään pikkupanda on erittäin uhanalainen. Suojeluvaroilla perustetaan uusia suojelualueita, tehdään tutkimusta, valistetaan ihmisiä sekä palkataan metsänvartijoita.
Uhat
elinalueiden tuhoutuminen
laitoin lemmikkikauppa
salametsästys
koirien penikkatauti

LUE LISÄÄLAHJOITA

lahjoita metsäpeuroille

METSÄPEURAT

Hanke käynnistetty kesällä 2017
Aiemmin lähes kaikkialla Suomessa vaeltanut metsäpeura metsästettiin sukupuuttoon 1900-luvun alkupuolella, mutta onneksi kantaa säilyi Venäjän Karjalan puolella. Laji palasi omin sorkin rajan yli Kainuuseen 1950-luvulla, ja 1970-luvun loppupuolella tehty ensimmäinen luontoonpalautus Suomenselälle laajensi lajin levinneisyyttä sen alkuperäisille elinalueille. Lajin maailmanlaajuinen kanta on noin 4500 yksilöä, ja se luokitellaan silmälläpidettäväksi.
Uhat
porotalous
suurpedot
metsästys venäjällä
elinalueiden pieneneminen

LUE LISÄÄLAHJOITA

Uusia kuvia

The requested photo source cannot be loaded at this time. <

Uusia videoita