Mindanaonhaavakyyhky

Haavakyyhkyt ovat kotoisin Filippiineiltä, jossa niitä esiintyy viittä eri lajia. Haavakyyhkyt ovat saaneet nimensä rinnassa olevasta verenpunaisesta laikusta, joka näyttää verta vuotavalta haavalta. Mindanaonhaavakyyhkyllä on punaisen laikun lisäksi kaulassaan valkoista väriä, muu vartalo on vihertävien, ruskeiden ja harmaiden sulkien peittämä. Laji elää nimensä mukaisesti Filippiinien toiseksi suurimmalla saarella eli Mindanaolla.

Haavakyyhkyn pesä on pensaassa tai puussa.

Haavakyyhkyt oleilevat enimmäkseen maassa. Ne syövät maasta siemeniä, ja muista kyyhkyistä poiketen myös matoja sekä toukkia. Haavakyyhkyt ovat melko arkoja, ja pelästyessään ne juoksevat pakoon tai lennähtävät lyhyitä matkoja. Yöksi ne lennähtävät nukkumaan puun oksalle tai muulle korkealle paikalle.

Suojelu

Kaikki viisi haavakyyhkylajia ovat uhanalaisia elinympäristön tuhoutumisen ja hajanaisen esiintymisalueen vuoksi. Lintuja on pyydystetty ravinnoksi suuria määriä, joka on myös vähentänyt kantaa. Mindanaonhaavakyyhky luokitellaan vaarantuneeksi. Sen kannan koon arvioidaan olevan jyrkässä laskussa, ja metsähakkuiden vuoksi mindanaonhaavakyyhkyn elinalueet ovat kutistuneet huomattavasti. Mindanaonhaavakyyhkyjä elää myös suojelualueilla, esimerkiksi Rajah Sikatunan kansallispuistossa.

Haavakyyhkyille perustettiin vuonna 2023 eläintarhojen yhteinen suojeluohjelma (EEP), mutta jo sitä ennen niistä pidettiin kantakirjaa eläintarhoissa.

Korkeasaaressa

Korkeasaareen syksyllä 2008 saapuneet kyyhkyt asustavat vapaina Africasian tropiikkipuolella. Ne viihtyvät usein tilan yläosassa kallioiden päällä, mutta hiljaisempina hetkinä ne voi nähdä myös maassa kävelemässä.