Pikkupanda

Punaturkkiset pikkupandat elävät Keski-Aasiassa Himalajan alarinteillä. Ne suosivat syrjäisiä, korkealla sijaitsevia bambumetsiköitä. Isopandojen tavoin ne käyttävät bambua ravintonaan, mutta pikkupandojen ruokavalioon kuuluu paljon muutakin, kuten linnunmunia, juuria, marjoja ja hyönteisiä. Pikkupandat kiipeilevät mielellään puissa ja nukkuvat oksanhaarassa kerälle kiertyneenä. Nykytietämyksen mukaan pikkupanda olisikin lähempää sukua pesukarhulle kuin isopandalle.

Bambu ei sisällä paljon energiaa, joten pikkupanda voi nukkua puolet vuorokaudesta säästääkseen energiaa.

Suojelu

Pikkupandat ovat harvalukuisia ja ne luokitellaan erittäin uhanalaisiksi; niitä arvioidaan olevan luonnossa alle 10 000 yksilöä. Metsien hakkuut ja karjan laidunmaiden laajeneminen vähentävät pikkupandoille sopivia elinalueita ja voivat estää pikkupandojen siirtymisen uusille alueille. Pikkupandoille on perustettu suojelualueita, mutta lajia suojaa parhaiten niiden elinalueiden etäisyys ja vaikeakulkuisuus.

Pikkupandalla on tassussaan ylimääräinen ”peukalo”, joka helpottaa ruokailua.

Pikkupanda kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan (EEP), jolla pyritään kasvattamaan elinvoimainen tarhakanta. Lisäksi eläintarhoissa asuvista pikkupandoista pidetään maailmanlaajuista kantakirjaa. Korkeasaari on tukenut pikkupandojen suojelutyötä luonnossa vuodesta 2010 lähtien. Suojeluun kerätyillä varoilla perustetaan uusia suojelualueita, tehdään tutkimusta sekä valistetaan ihmisiä. Myös sinä voit osallistua suojeluun lahjoittamalla!
LUE LISÄÄ SUOJELUSTA LAHJOITA SUOJELUUN! PERUSTA OMA SUOJELUKERÄYS!

Korkeasaaressa

Korkeasaaressa asustaa vuonna 2015 syntynyt uros Pim Pim, joka saapui tänne Belgiasta tammikuussa 2020. Se sai keväällä 2022 seurakseen nuoren Salija-naaraan ranskalaisesta eläintarhasta, ja niiden toivotaan saavan omia poikasia tulevaisuudessa. Pikkupandojen tarha sijaitsee Kissalaaksossa, ja ne voi nähdä usein nukkumassa puiden oksilla. Pikkupandat saavat ruuakseen muun muassa kasvihuoneessa kasvatettua bambua sekä hedelmiä ja vihanneksia.

Aikaisemmin Korkeasaaressa asunut iäkäs naaras jouduttiin lopettamaan keväällä 2022 heikentyneen kunnon vuoksi. Korkeasaaren pikkupandoille syntyi poikanen viimeksi vuonna 2018, ja se muutti seuraavana vuonna uuteen kotiinsa Saksaan. Pikkupandoja on asunut Korkeasaaressa 1970-luvulta asti.