Korkeasaaren kuutti sai venekyydin hyljeluodolle Korkeasaaren kuutti sai venekyydin hyljeluodolle Artikkeli julkaistu: 29.6.2016 Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidossa ollut harmaahylkeen kuutti pääsi tänään takaisin mereen. Se varttui yli 20-kiloiseksi ja kalastustaitoiseksi, mutta alkoi tulla valikoivaksi silakoidensa suhteen, joten se oli aika viedä avarammille vesille pyytämään itse kalansa. Kuutti oli ikäisiään pienikokoisempi, mutta hoitajat uskovat, että sillä on paksun rasvakerroksensa ansiosta hyvät edellytykset pärjätä. Huhtikuun alussa Kirkkonummen Porkkalasta löytyi rannalle uupunut kuutti, joka sai Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kyydin Korkeasaareen. Potilas painoi vain kahdeksan kiloa, noin kolmanneksen normaalipainostaan, eikä vastustanut auttajiaan terveen kuutin tavoin vaan nukkui kuljetuksen ajan sylissä. Nesteytyksen jälkeen sille määrättiin lepoa lämpölampun alla ja ravinnoksi kalamössöä letkulla suoraan vatsaan. Luonnossa selvitäkseen hylkeen pitää osata kalastaa. Aluksi kuutti ei suostunut syömään kokonaista kalaa ja paleli vedessä. Toukokuun puolivälissä painon tuplaannuttua letkuruokinta lopetettiin ja kuutin altaaseen tuotiin eläviä kaloja. Pyydystysleikin kautta kuutti oppi syömään. Erityisesti isot kalat herättivät sen ruokahalun. Katiskat pistettiin veteen, jotta kuutti saisi kalastaa. Löytöpaikan sijaan kuutti vietiin Merivartioston aluksella kauas avomeren luodolle hylkeidensuojelualueelle. Kymmeniä harmaahylkeitä makoili aurinkoisella luodolla, johon Korkeasaaressa hoidossa olleet harmaahylkeet on viety jo vuosien ajan. Kuljetuslaatikon luukun auettua kuutti kummasteli hetken ääretöntä merimaisemaa, pulahti veteen ja lähti uimaan pintavedessä kohti uutta kotiluotoa. Grey Seal Pup in Korkeasaari Zoo's Wildlife HospitalPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archivesGrey Seal PupPicture by: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaari Zoo archivesGrey Seal Pup and coast quard boatPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey Seal Pup and coast quard boatPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey Seal Pup islet in the middle of nowherePicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey Seal Pup islet in the middle of nowherePicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey Seal Pups first lookPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey Seal Pups divingPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey seal pup swimmingPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey seal pup swimmingPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey seal pup swimmingPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archivesGrey seal pup swimmingPicture by: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives Auta suomen luontoa ja lahjoita Villieläinsairaalalle Korkeasaaren eläintarhalla on pitkät perinteet luonnonvaraisten eläinten auttamisessa. Korkeasaaren Villieläinsairaala tarjoaa paikan, jonne loukkaantuneita tai orpoja eläimiä voi tuoda saamaan ammattitaitoista hoitoa. Vuosittain Villieläinsairaalaan tuodaan 800–1000 eläintä, pääasiassa suhteellisen yleisiä lajeja pääkaupunkiseudulta (mm. orava, siili, vesilinnut), mutta myös harvinaisia lajeja tuodaan (mm. saimaannorppa, liito-orava). Osallistu suojeluun Jaa Share on Facebook Share on Twitter Tuoreimmat uutiset 30.11.2023 Korkeasaari on vapaa-ajankohteiden ykkönen vuonna 2023 28.11.2023 Suula saatiin takaisin siivilleen ensi kertaa Suomessa 23.11.2023 Tiikerisilta avautui Kissalaaksossa 7.11.2023 Korkeasaari tv:ssä uusin jaksoin 14.11. alkaen 7.11.2023 Tuetaan yhdessä Ukrainan eläintarhoja 11.11. 2.11.2023 Ehdota nimeä manulinpennulle 30.10.2023 Korkeasaaren karhujen talviunet alkoivat jo lokakuussa 20.9.2023 Kissojen Yö keräsi manulin suojeluun 28000 euroa 19.9.2023 Korkeasaaren järjestämä EAZA:n vuosikonferenssi oli menestys 9.9.2023 Viime hetken vinkit Kissojen Yöhön 2023