Korkeasaaren uuden sisäänkäynnin louhintatyöt alkavat Artikkeli julkaistu: 18.03.2024 Korkeasaareen aletaan lähikuukausina rakentaa uutta sisäänkäyntiä. Kruunusiltojen valmistuessa eläintarhan pääsisäänkäynti siirtyy Mustikkamaalta Korkeasaaren pohjoisrannalle. Uusi sisäänkäyntirakennus on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2025. Uuden sisäänkäyntirakennuksen louhintatyöt alkavat maanantaina 18.3. Tähän liittyviä räjäytyksiä tehdään Korkeasaaren sillan läheisyydessä viikosta 12 alkaen. Räjäytykset vaikuttavat kulkuun sillalla Korkeasaaren ja Mustikkamaan välillä. Räjäytystyön ajaksi kulku sillalle pysäytetään turvallisuussyistä noin 15 minuutin ajaksi. Ympäristön ja olemassa olevien rakenteiden turvaamiseksi räjäytykset ovat pieniä ja niitä tehdään useita päivän aikana. Alustavan suunnitelman mukaan räjäytyksiä suoritetaan päivittäin enintään neljä ja ne ajoittuvat klo 8–15 välille. Helsingin kaupungin toteuttamassa Kruunusillat-hankkeessa tehdään Laajasalon ja kantakaupungin välille raitioliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn yhteys, joka tukee kaupungin tavoitetta lisätä kestävien kulkumuotojen osuutta liikenteestä. Samassa yhteydessä Korkeasaari saa oman raitioliikennepysäkin. Crown bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandSound and jitter sensors in the zooPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandTrees cut from the Crown bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges: temporary bridge for pedestrians to the zooPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges: temporary bridge for pedestrians to the zooPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges worksite in Korkeasaari entrancePhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges constuction next to the ZooPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction site: removing contaminated soilPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges: temporary bridge for pedestrians to the zooPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandConstruction site for the new entrance buildingPhoto: Annika Sorjonen (2024) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges constructionPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandBridge to the zooPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction site: building a temporary bridge to the zoo visitorsPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandWalking bridge for zoo visitorsPhoto: Mari Lehmonen (2022) Korkeasaari ZooCrown bridges construction sitePhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges: temporary bridge for pedestrians to the zooPhoto: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction site: removing contaminated soilPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown bridges construction at the seaPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandCrown Bridges: temporary construction bridge is almost readyPhoto: Annika Sorjonen (2021) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland