Kuningasmerikotkien poikaset kasvavat Korkeasaaren kuningasmerikotkille toukokuun puolivälissä kuoriutuneet poikaset harjoittelevat jo lentämistä tarhassaan. Kolmikuiset poikaset ovat jo suunnilleen aikuisen linnun kokoisia. Poikaset erottaa vanhemmistaan helpoimmin vaalean nokan ja tummanruskean höyhenpuvun perusteella. Aikuisten nokka on keltainen ja niiden höyhenpuku on lähes mustavalkoinen. Viime viikolla eläinlääkäri kävi tarkistamassa poikasten voinnin ensimmäistä kertaa. Hoitajat olivat varustautuneet metsurin kypäröin lintuvanhempien varalta, mutta aikuiset kotkat ottivat tilanteen melko rauhallisesti ja keskittyivät kaklattamaan yhdessä tarhan puista kovaan ääneen. Poikaset olivat hyväkuntoisia. Ne saivat mikrosirut yksilöllistä tunnistusta varten, loislääkityksen ulkoloisia varten ja niistä nyppäistiin höyhennäytteet sukupuolen DNA-määritystä varten. Kun lintujen sukupuolet ovat tiedossa, niille voidaan alkaa etsiä sijoituspaikkaa toisesta eläintarhasta. Kuningasmerikotka kuuluu eläintarhojen yhteiseen ESB-suojeluohjelmaan. Nämä poikaset ovat Korkeasaaren nuoren kuningasmerikotkapariskunnan ensimmäiset. Yleensä kotkilla vain yksi poikanen selviää aikuiseksi saakka, mutta eläintarhan oloissa ravintoa on riittävästi, jotta sitä riittää kahdelle poikaselle. Maailman eläintarhoissa on tänä vuonna kuoriutunut yhteensä 14 poikasta. Eaglets and their motherPicture by: Kirsi Pynnönen-Oudman (2014) Helsinki Zoo archivesYoung eagle and the zoo vet14894820205_ccbc385cd4_bTwo eagletsPicture by: Mari Lehmonen (2014) Helsinki Zoo archivesEaglets and their motherPicture by: Kirsi Pynnönen-Oudman(2014) Helsinki Zoo archivesEaglets and their motherPicture by: Kirsi Pynnönen-Oudman(2014) Helsinki Zoo archivesYoung eagle14871853826_b5b83354ec_b