Pääkirjoitus: Eläimiä lumessa ja jäässä 6.2.2014 – Susanna Silvonen, markkinointipäällikkö Valtavia jäälohkareita kuljettava traktori rikkoo lumenpeittämän Korkeasaaren hiljaisuuden. Päivä on vasta aluillaan, mutta Pukin puistoon on jo noussut 30 jäälohkareen asetelma. Tuuheakarvaiset kamelit seuraavat touhua kiinnostuneina, josko moottorin ääni tietäisi niille ruokaa. Urosleijona ilmoittaa itsestään aika ajoin kumealla karjunnalla. Tunnelmavaloja ja tekniikkaa viritellään ja ravintola pystyttää ulos makkarakojua. Nuoret työkokeilijat ovat päässeet esilaskemaan liukurimäkeä. Tulevina kahtena viikonloppuna kansainväliset taiteilijat kilpailevat Art Meets Ice -tapahtumassa parhaan jäänveistäjän tittelistä. Jo kymmenettä kertaa järjestettävä jäänveistotapahtuma juhlii Korkeasaaren 125-vuotisjuhlavuoden kunniaksi eläimiä. Näyttäviin veistoksiin muotoutuu kokonaisia tarinoita. …luonnollisten elinalueiden turvaamiseksi tehdään lujasti töitä. Juhlan aiheita riittää, sillä eläintarhan pitkän taipaleen aikana onnistumisia on ollut lukuisia. Uhanalaisten lajien lisäännyttämisessä on onnistuttu, parhaimmissa tapauksissa jälkeläiset ovat päässeet osaksi luontoonpalautusprojektia, esimerkkinä viime kesänä Ranskan Alpeille vapautettu partakorppikotka. Korkeasaari voi olla erityisen ylpeä luonnonmukaisista eläintiloistaan ja siitä, että eläinten hyvinvoinnista huolehditaan hyvän perushoidon lisäksi tarjoamalla monipuolisia virikkeitä. Yhteistyö kansainvälisten suojeluverkostojen välillä on tiivistynyt. Samanaikaisesti kun eläintarhat toimivat lajien säilymisen puolesta, luonnollisten elinalueiden turvaamiseksi tehdään lujasti töitä. Muutamista eläintarhojen sukupuutolta pelastamista lajeista, kuten miluista ja visenteistä, voidaan tänä päivänä nauttia luonnossa niiden omilla elinalueilla. Korkeasaareen valmistuvat jääveistokset eivät ole ainoastaan teknisiä taidonnäytteitä, vaan ne myös kantavat mukanaan veistäjän tulkitseman ympäristökasvatuksellinen sanoman, jonka tuomaristo huomioi osana kokonaisarviointia. Kannustamme teitä jututtamaan veistäjiä, kiinnostavimmat tarinat saatte suoraan taiteilijalta. Toivotamme teidät tervetulleiksi nauttimaan talvisesta Korkeasaaresta, lumisista tarhoista ja upeasti iltavalaistuista jääveistoksista – Art Meets Ice -tapahtumassa tai talvilomaviikoilla. Leave a Reply Napsauta peruuttaaksesi vastauksen. You must be logged in to post a comment.