Africasia-talo on tällä hetkellä suljettu kaukolämpövian vuoksi.
Kansainväliseen CITES-yleissopimukseen on lueteltu kymmeniätuhansia eläin- ja kasvilajeja, jotka ovat uhanalaisia tai vaarassa tulla uhanalaisiksi niillä käytävän kaupan seurauksena. Sopimus säätelee niiden kansainvälistä kauppaa ja ehkäisee siten esimerkiksi salametsästystä. Lajit on luokiteltu siinä kolmeen eri liitteeseen, ja niissä listatut lajit vaativat erilaisia lupia, todistuksia ja tuonti-ilmoituksia. Liitteessä I kansainvälinen kauppa on kokonaan kielletty, mutta ei-kaupalliset siirrot esimerkiksi eläintarhojen välillä onnistuvat tuonti- ja vientiluvilla. Liitteessä II tarvitaan myös vientilupa, ja liitteessä III maasta riippuen vientilupa tai alkuperätodistus.
CITES-sopimus koskee kaikkia: vaikka eläintarhat eivät osta tai myy eläimiä keskenään, Korkeasaaren täytyy hankkia sopimuksen mukaiset luvat siirtäessään täällä syntyneitä eläimiä toisiin eläintarhoihin. Myös esimerkiksi pelkkä eläinten sukusolujen tai muiden näytteiden lähettäminen vaatii samat luvat ja todistukset.
Przewalski's wild horses (female and male)Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Przewalski's wild horse closeupPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Przewalski's wild horse (male)Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
YakPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Hawk owlPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
VicunaPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Musk ox (female and young female)Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Musk ox (female)Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Musk ox (young female)Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Northern gannet flying awayPhoto: Mari Lehmonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Returning the northern gannet back to the wildPhoto: Mari Lehmonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Northern gannet in Wildlife hospitalPhoto: Mari Lehmonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Drying the northern gannet in Wildlife hospitalPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Washing the northern gannet in Wildlife hospitalPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Northern gannet in Wildlife hospitalPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland
Tiger bridge is opened for the tigers for the first timePhoto: Mari Lehmonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland